Kotimainen The Rasmus julkaisee 18. huhtikuuta uuden albumin neljän vuoden tauon jälkeen.
Albumin ilmestyminen merkitsee samalla bändin hiljaiselon päättymistä. Edellisen albuminsa Black Roses yhtye julkaisi vuonna 2008.
– Oli jo aikakin siirtää katse uusien The Rasmus -biisien tekemiseen ja niiden julkaisemiseen, viime vuonna sooloalbumin julkaissut solisti Lauri Ylönen kertoo yhtyeen tiedotteessa.
The Rasmuksen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti 3,5 miljoonaa kappaletta.
(MTV3–STT)
