Mikäli olet koskaan ollut esimerkiksi jalkapallo-ottelussa, olet varmasti kuullut yleisön hyräilevän tai huutavan tämän klassikon erittäin tunnistettavaa rytmiä.
Kertoman mukaan tavan alkuperä juontaa belgialaisen Club Brugge KV -joukkueen faneihin, jotka lauloivat kappaletta ensi kerran Mestarien liigan ottelussa Italiassa AC Milan -joukkuetta vastaan lokakuussa 2003.
Kappale julkaistiin 17. helmikuuta 2003.
Evanescence – Bring Me To Life
Vuonna 1994 perustettu Evanescence on yhä toiminnassa./All Over Press
Black Eyed Peas -yhtye edusti 2000-luvun alussa vahvasti aikakauden tyyliä myös pukeutumisellaan. Kuvassa vasemmalta oikealle yhtyeen silloiset jäsenet apl.de.ap, Fergie, will.i.am sekä Taboo./All Over Press
Black Eyed Peas -yhtye porskuttaa yhä, mutta bändin kultaisinta aikaa vietettiin 2000-luvun alkupuolella. Toukokuussa 2003 ilmestynyt Where Is The Love on yhä yksi bändin suosituimmista hiteistä.
Beyonce – Crazy In Love
"Queen B" eli Beyoncé Knowles vuonna 2003.
2000-luvun alussa Beyoncé Knowlesoli vielä vahvasti osa Destiny's Child -trioa, mutta alkoi jo hiljalleen irtautua omalle soolouralleen. Tässä häntä avitti vahvasti puoliso Jay-Z, jonka kanssa toukokuussa 2003 julkaistu Crazy In Love tanssittaa kansaa edelleen ympäri maailman.
Outkast – Hey Ya
Outkast pokasi palkintoja 2000-luvun alussa. Kuvassa duon Big Boy eli Antwan Patton sekä André 3000, eli André Benjamin vuoden 2004 Grammy-gaalassa, jossa Outkast voitti yhteensä kuusi Grammya.
Shake it like a polaroid picture!
Outkastia ajatellessa monille tulee luultavasti mieleen musiikkivideo, jossa värikkäisiin asuihin pukeutuneet muusikot ja tanssijat veivasivat hullun lailla ratsastuskypärät päässään.
Kyseessä on tietysti elokuussa 2003 julkaistu Hey Ya.
Kuitenkin kappaleen kohta, jossa käsketään "sheikkaamaan sitä kuin polaroidkuvaa" on osasyyllinen erääseen urbaaniin legendaan.
Polaroid-kamerasta tulostuneen kuvan heiluttaminen nimittäin ei saa kuvaa kehittymään nopeammin – se itseasiassa saattaa haitata sitä.
Linkin Parkin laulaja Chester Bennington vuonna 2003./All Over Press
Linkin Parkin yksi menestyneimmistä kappaleista julkaistiin syyskuussa 2003, ja se on tähän päivään mennessä kerännyt Spotifyssa yli 1,5 miljardia striimiä. Lähes yhtä suosittu on siitä tehty, vuonna 2004 julkaistu toinen versio Numb/Encore, jolla kuullaan myös Jay-Z.
Kappaleen läpitunkevuus ja lyriikoiden lohduttomuus sai uuden merkityksen vuonna 2017, jolloin yhtyeen pitkään masennusta sairastanut laulaja Chester Benningtonmenehtyi 41-vuotiaana.
Britney Spears – Toxic
Britney Spears vuonna 2003.
Popin kuningatar Britney Spearsjulkaisi vuoden 2003 tammikuussa rajulla seksikkyydellään häkellyttäneen kappaleen Toxic, joka on yhä tänä päivänä yksi pop-ikonin legendaarisimmista kappaleista – musiikkivideonsa kera.
Ricky Martinin Jaleo inspiroi Pizza Enricon Suomessa mainetta niittäneen huumorikappaleen.
Muistatko vielä Pizza Enricon? Harva tietää, että huumorimusiikkia tehneen kaksikon Suomessa mainetta niittänyt hupituotos pohjasi puertoricolaisen poptähti Ricky Martininhittiin Jaleo, joka julkaistiin toukokuussa 2003.
Christina Aguilera – Fighter
Christina Aguileran Fighter on ollut 20 vuoden ajan yksi monien voimabiiseistä.ullstein bild - RDB / Sobli/ All Over Press
Yksi kaikkien aikojen erobiiseistä, Christina AguileranFighter taisteli itsensä päivänvaloon maaliskuussa 2003. Kappaleen kerrotaan saaneen inspiraationsa Guns N' Rosesin kappaleesta November Rain.
O-Zone – Dragostea din tei
O-Zone esiintymässä Moldovassa vuonna 2017.
Ma-ia-hii, ma-ia-huu!
Näin osasi todennäköisesti suurin osa Eurooppaa hoilata vuonna 2003, kun moldovalaistrio O-Zone pisti ilmoille jättihitti Dragostea din tein. Tämä jäi yhtyeen ainoaksi suurhitiksi, vaikka he vuoden 2007 lopettamisensa jälkeen tekivätkin vielä paluun vuonna 2017.
Sugababes – Hole In The Head
Sugababesilla on ollut urallaan monia vaiheita./All Over Press
Muistatko vielä Sugababes-trion? Kolmikon suurin hitti Hole In The Head saavutti kypsän iän 13. lokakuuta täyttäessään 20 vuotta.
The Rasmus – In The Shadows
The Rasmuksen Lauri Ylönen 2000-luvun alussa./ All Over Press
Lopuksi keskitytään hetki vielä kotimaan hitteihin, jotka ovat siirtyneet ikänsä puolesta niin ikään ikivihreiden puolelle.
Näihin lukeutuu The RasmuksenIn The Shadows, joka ilmestyessään tammikuussa 2003 sai bändin suosion singahtamaan aivan uusiin svääreihin.
HIM ja nuori Ville Valovillitsivät 1990-luvun lopulla, mutta myös 2000-luvun alussa. Tästä osoituksena on muun muassa Funeral of Hearts, julkaistu niin ikään 2003.
Don Johnson Big Band – One MC, One Delay
Don Johnson Big Bandin Kari Saarilahti, Tommy Lindgren ja Johannes Laiho vuonna 2017.All Over Press
2003 kotimaan nuorisoa innosti Don Johnson Big Bandin räppiklassikoksi sittemmin muodostunut One MC, One Delay.
Zen Cafe – Piha ilman sadettajaa
Samuli Putro toukokuussa 2003.com.pic. / Mauri Ratilainen/All Over Press
Ennen menestyksekästä soolouraansa Samuli Putrotoimi Zen Cafen laulajana, kitaristina sekä sanoittajana.
Yksi bändin tunnetuimmista klassikoista on surumielinen Piha ilman sadettajaa, joka julkaistiin yhtenä uutena kappaleena Zen Cafen kokoelmalevyllä Jättiläinen lokakuussa 2003.
Anssi Kela – 1972
Anssi Kelan kappale 1972 on suomi-karaokeravintoloiden kestosuosikkeja.
Kuinka moni on huutanut karaokessa "meistä tuli muurareita"?
Niin on voinut tehdä jo 20 vuoden ajan, sillä Anssi Kelansuuri klassikko 1972 niin ikään on jo 20-vuotias.
Yö – Rakkaus on lumivalkoinen
Yön laulaja, vuonna 2019 menehtynyt Olli Lindholm Raumanmeren juhannus -tapahtumassa vuonna 2003.
Yö-yhtyeen suurin hitti Rakkaus on lumivalkoinen saapui suomalaisten kuultavaksi helmikuussa 2003. Edesmenneen Jussi Hakulisensäveltämä ja sanoittama laulu on vedonnut kansan syviin riveihin siitä lähtien.
Mira Luoti ja Paula Vesala vuoden 2003 Elämä lapselle -konsertin backstagella.
Popstars-ohjelmassa aikoinaan toisensa tavanneiden Mira Luodinja Paula Vesalanduo PMMP tekee paluun kesällä 2024, ja heidän suosionsa väylä aukesi ensimmäisen Rusketusraidat-singlenmyötä vuonna 2003.