Teksasilaiskoira pelasti omistajansa hengen – sankarillinen toiminta kerää kehuja: "Emme olisi voineet kuvitellakaan, että se tekisi jotain tuollaista"
Teksasilaiskoira palkittiin urotyöstään, kertoo Fox News.
Teksasilainen El Pason paloasema ja paikallinen eläinsuojelujärjestö ovat palkinneet amerikanpitbullterrieri Astron kultamitalilla ja herkuilla, kun se pelasti omistajansa hengen.
Astron kerrotaan hälyttäneen naapurin apuun, kun sen omistaja sai sairauskohtauksen. Naapuri soitti ambulanssin. Palolaitos kertoi tapahtuneesta Twitterissä, mutta tuolloin he erehtyivät koiran nimestä ja sanoivat sitä Cosmoksi.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Poliisi ja eläinsuojelyhdistys ylistävät Astroa
Astron kunniaksi pidettiin perjantaina 16. huhtikuuta palkintoseremonia. Palolaitoksen edustaja Enrique Duenas-Aguilar kertoi tilaisuudessa, että Astron toiminta pelasti sen omistajan hengen.
– Se alkoi haukkua ja juoksennella ympäriinsä, Duenas-Aguilar kertoi.
– Ja silloin tuo auttaja näki sen. Hän päätti tulla lähemmäs katsomaan tilannetta ajatellen, että koira oli pulassa. Astro jatkoi etenemistä ja johdatti hänet lopulta potilaan luo. Ilman sen apua potilasta ei olisi ehkä löydetty.
Duenas-Aguilar kertoo, että Astro yritti myös päästä ambulanssin kyytiin omistajan kanssa.
Myös paikallisen eläinsuojelyhdistyksen edustaja Ramon Herrera kiitteli Astron toimintaa.
Omistajatkin yllättyivät Astron uroteosta
Media tavoitti yhden Astron omistajista, Bertha Martinezin, haastatteluun. Astron pelastama henkilö on hänen poikansa.
Martinez kertoo, että hän ja hänen läheisensä yllättyivät koiran sankarillisesta toiminnasta.
– Emme olisi voineet kuvitellakaan, että se tekisi jotain tuollaista, Martinez kertoo.
Palolaitoksen mukaan Astroa ei oltu opetettu hälyttämään apua hätätilanteiden varalta.
Ottivat koiran hoiviinsa vuosi sitten
Perhe adoptoi Astron vuosi sitten, kun he olivat nähneet sen kuljeskelemassa kaduilla. Martinez pelkäsi vielä tuolloin pitbulleja eikä ollut varma, kauanko he aikoisivat pitää sen. Nyt kun koira pelasti hänen poikansa hengen, hän kertoo, että he aikovat pitää sen aina.
– Jos sitä kohtelee hyvin, siitä tulee tuollainen, hän kertoi palolaitokselle.
Suomessa Kennelliitto palkitsee vuosittain koiria sankarikoiran arvonimellä. Sellaisen sai muun muassa Nessa, joka pelasti veteen pudonneen miehen hengen.
Lähteet: Fox News, El Paso Fire Department / Twitter
Uusimmat
-
13:15
"Pyydän anteeksi turkulaisilta" – Minttu Mustakallion tulkinta Turun murteesta on omaa luokkaansa
-
13:07
Video: USA ja Suomi kilpailivat tarkka-ammunnassa – lopputuloksena murskavoitto
-
12:59
Traficom varoittaa: Tekoälymäinen lausegeneraattori tekee huijausviestejä pankkien asiakkaille
-
12:42
Kamila Valijevan dopingtapauksen käsittely keskeytyi
-
12:36
Ukraina on hyökännyt Venäjän sähköverkkoa vastaan Kurskissa – MTV seuraa sotaa
-
12:34
Jukka ja Chachi Hildén juhlistivat neljättä hääpäiväänsä – tanssija paljasti rakkaansa yllättävän lempipuuhan
-
12:19
Pöllöraati yliopiston valtauksesta: "Niinistölle parhaan miespääosan palkinto"
-
12:16
Tappara-pomo ilmaisi kiinnostuksensa Petri Kontiolaan – näin "Konna" vastaa
-
12:14
Paperiniksi ratkaisee ikuisuusongelman: Näin pizza kannattaa leikata
-
12:13
Mies nälkiinnytti kaksi koiraansa Turussa, toinen söi sohvaa nälkäänsä: Käräjiltä ehdollista
-
12:01
Teemu Suninen häkeltyi testierikoiskokeella – "Tuli pieni sokki"
-
11:21
Suden ja rajakoiran kohtaaminen tallentui videolle Pohjois-Karjalassa: "Alahan mennä"
-
11:15
Yle: Opiskelijat voivat saada yliopiston valtaamisesta opintopisteitä
-
11:10
Pia Penttala avautuu viime sunnuntain TTK-suorituksestaan: "Soimasin itseäni siitä esityksestä"
-
11:07
Tytti Yli-Viikarin tie nousi pystyyn – potkut olivat lailliset
-
11:07
Antti Tuisku on työstänyt kaikessa hiljaisuudessa uutta projektiaan – fanit innoissaan: "Tuskin jaksan odottaa!"
-
10:53
Nyt puhuu perussuomalaisten duunariosaston pomo – Riikka Purralle ytimekäs viesti
-
10:47
Miten Pennasen Leijonat pesti vaikuttaa Ilvekseen? Jukka Jaloselta selkeä näkemys
-
10:44
Keitätkö sinäkin nyt kahvia näin? Suomalaisten rutiineissa yksi selkeä muutos
-
10:29
Säässä pian hyinen käänne – lämpötila romahtaa ensi viikolla
-
Lataa lisää