Tehyn kysely: Lyömistä, potkimista, sylkemistä – suuri osa hoitajista kokenut työssään väkivaltaa tai sen uhkaa

"Anna h**ra se aika nyt heti"– ylihoitaja puuttui hoitajien saamaan törkypalautteeseen 4:59
"Anna h**ra se aika nyt heti" – ylihoitaja puuttui hoitajien saamaan törkypalautteeseen.

Hoitajista merkittävä osa on kohdannut fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa työssään, ilmenee ammattiliitto Tehyn teettämästä kyselystä.

Fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa oli työuransa aikana kokenut selvä enemmistö eli 69 prosenttia kyselyyn vastanneista Tehyn jäsenistä. Alle 35-vuotiaiden vastaajien joukossa osuus oli 84 prosenttia.

– Tiesin odottaa, että tulokset kertovat väkivallan yleisyydestä alalla, mutta järkytyin. Näin mittava määrä väkivallan kohtaamista työssä, jossa autetaan muita, on kohtuutonta, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen tiedotteessa.

Erikoissairaanhoidossa väkivaltaa koettiin useimmin valvontaosastolla ja psykiatriassa. Perusterveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden puolella eniten kokemuksia väkivallasta oli vuodeosastolta, palveluasumisesta ja vanhainkodeista sekä lasten ja perheiden sosiaalipalveluista.

Yleisimmin fyysinen väkivalta tai sen uhka ilmeni sanallisena uhkailuna väkivallalla sekä lyömisenä, potkimisena tai sylkemisenä. Fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneista vastaajista joka neljäs eli 24 prosenttia kertoi saaneensa tappouhkauksen työssään.

Kyselyn mukaan fyysisen väkivallan tekijöinä olivat useimmiten potilaat tai asiakkaat.

Henkistä väkivaltaa sanoi kokeneensa työuransa aikana 71 prosenttia vastaajista.

"Väkivaltaa ei pidä hyväksyä tai normalisoida"

Tehy vaatii työnantajilta nykyistä tehokkaampaa ennaltaehkäisyä, jotta vaaratilanteita ei syntyisi. Rytkösen mukaan kyselyn tuloksissa näkyy myös syrjäytymisen ja eriarvoisuuden sekä päihde- ja mielenterveysongelmien lisääntyminen.

– Missään nimessä väkivaltaa ei pidä hyväksyä tai normalisoida hoitotyön arkeen kuuluvaksi ilmiöksi. Väkivallalle alan työpaikoilla on oltava nollatoleranssi, Rytkönen sanoo.

Tutkimusyhtiö Aula Researchin toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 4 023 Tehyn jäsentä. Kyselyn tuloksiin saattaa vaikuttaa se, että vastausprosentti oli 20 eli verrattain alhainen. Kyselyn otos kerättiin sähköisesti helmi-maaliskuun aikana.

Lue myös:

    Uusimmat