Tee näin, jos haluat nähdä kirjatut potilastietosi – poistaminen ei ole mahdollista: Vastaamo saanut vyöryn tietopyyntöjä

Tietosuojalain nojalla potilaalla on oikeus saada tarkastaa henkilörekisteriin kirjatut tietonsa.

Tietomurron kourissa oleva Psykoterapiakeskus Vastaamo ohjeistaa täyttämään nettisivuillaan olevan lomakkeen, jolla voi pyytää omia tietojaan nähtäväksi.

Yhtiö kehottaa lähettämään lomakkeen salatulla sähköpostilla tai perinteisellä kirjepostilla henkilöllisyystietojen turvaamiseksi. 

Lomake löytyy täältä.

Vastaamo kertoo rekisteriselosteessaan, että yhtiön on vastattava tiedusteluun kuukauden kuluessa.

Pyynnön laajuuden tai monimutkaisuuden vuoksi määräaikaa voidaan lain mukaan jatkaa kahdella kuukaudella. Tästä on kuitenkin ilmoitettava hakijalle kuukauden sisällä pyynnöstä. 

Vastaamo tiedottaa verkkosivuillaan, että tietopyyntöjä on tullut huomattava määrä. Prosessia kuvaillaan hitaaksi.

Mikäli tietoja ei löydy pyynnön avulla tai henkilöllisyys täytyy muilla keinoin varmistaa, Vastaamosta ollaan yhteydessä potilaaseen.

Vastaamo kertoo myös, että useat tietopyynnöt liittyvät tietojen poistamiseen rekisteristä.

Kaikkia potilastietoja ei lain mukaan voida poistaa, sillä terveydenhuollon ammattihenkilöillä on velvollisuus laatia merkinnät kaikista potilaan palvelutapahtumista, kuten käynneistä.

Tietokannassa olevia tietoja voidaan kuitenkin oikaista, jos ne ovat virheellisiä.

Oikaisu ei kuitenkaan ole mahdollista, jos terveydenhuollon ammattilainen on eri mieltä potilaan kanssa potilaan terveydentilasta kirjaushetkellä.

Kaikki potilastiedot tulee Vastaamon mukaan säilyttää vähintään 12 vuotta, mutta suurimman osan tiedoista pitää säilyttää koko potilaan eliniän sekä 12 vuotta kuoleman jälkeen. 

Lue myös: 


Lue myös:

    Uusimmat