Tavarajuna ja henkilöauto kolaroivat Nousiaisissa – auton kuljettaja loukkaantui vakavasti

Nousiaisissa on tapahtunut henkilöauton ja tavarajunan välinen tasoristeysonnettomuus Turun ja Uudenkaupungin välisellä rataosuudella.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan autossa oli kolme ihmistä, joista yksi loukkaantui onnettomuudessa vakavasti. 

Lounais-Suomen poliisin mukaan loukkaantunut oli auton kuljettaja. Poliisin mukaan auton kyydissä oli lisäksi kaksi lasta, jotka ensihoito kuljetti tarkastettavaksi Turun yliopistolliseen keskussairaalaan Tyksiin.

Pelastuslaitoksen mukaan auto tuli tavarajunan eteen vartioimattomassa tasoristeyksessä. Hälytys onnettomuudesta tuli puoli viiden aikaan iltapäivällä. Junan kerrottiin pysyneen raiteillaan onnettomuudesta huolimatta.

Nutturlantien ja Mietoistentien välinen tasoristeys suljettiin onnettomuuden takia toviksi liikenteeltä. Pelastuslaitos ilmoitti puoli seitsemän aikaan, että tavarajuna oli tarkastuksen jälkeen pystynyt jatkamaan matkaansa kohti Turkua.

Poliisi tiedottaa asiasta lisää huomenna.

Väyläviraston tasoristeyskartan mukaan Kauppilan tasoristeyksessä ei ole varolaitteita, kuten puomeja tai liikennevaloja.

Lue myös:

    Uusimmat