Isovanhemman ei tarvitse ottaa vastuuta lastenlasten kasvatuksesta. Myös lastenhoidosta on oikeus kieltäytyä, muistuttaa psykoterapeutti Sirkka Ojanperä.
Sirkka Ojanperä on kohdannut työssään lukuisia uupuneita isovanhempia. Työelämän paineet ja itsekkyyden kulttuuri ovat muuttaneet isovanhempien roolia ja aiheuttaneet ristiriitoja isovanhempien ja heidän lastensa välille.
Yksi syy isovanhempien uupumiselle löytyy työelämästä.
– Sota-aikana naiset olivat kotiäitejä. Myös isovanhemmuus oli pitkälle lapsiin sitoutunutta, ja elämää elettiin lasten kautta. Jotkut nykyiset isovanhemmat haluavat toimia samalla tavalla kuin heidän äitinsä aikanaan, mutta työssäkäyville ihmisille se on mahdotonta.
Jos lapset vielä toivovat isovanhemmilta paljon osallistumista, voivat paineet kasvaa liian suuriksi.
– Jotkut isovanhemmat eivät osaa laittaa rajoja ollenkaan, vaan suostuvat kaikkeen, mitä lapset pyytävät tai itse haalivat itselleen vastuuta lastenlapsista.
Nykyään puhutaan itsekkyyden kulttuurista, joka voi näkyä sekä isovanhempien että vanhempien toiminnassa. Kaikki isovanhemmat eivät halua ottaa minkäänlaista vastuuta lastenlapsista.
– Seniorivaiheessa jotkut haluavat ottaa aikaa itselleen ja tehdä asioita, joita he eivät ole aiemmin ehtineet tehdä. Moni haluaa toteuttaa itseään ja ottaa itselleen omaa aikaa.
Toisinaan taas isovanhempien omat lapset vaativat itselleen omaa aikaa ja sysäävät lapset isovanhempien hoitoon. Jotkut kuvittelevat isovanhempien olevan velvollisia hoitamaan lastenlapsia.
– Tiedän isovanhempia, jotka jopa järjestelevät omia työvuorojaan, jotta he voisivat helpottaa nuorten elämää ja päästää heidät vapaalle.
Ojanperä tietää myös tapauksia, joissa vanhemmat jättävät lapset päiväkodin ja isovanhempien vastuulle lähteäkseen itse kesälomamatkalle kahdestaan.
– Ei sellainen olisi tullut kuuloonkaan silloin, kun omat lapseni olivat pieniä.
Moni isovanhempi haluaisi viettää aikaa lastenlastensa kanssa, mutta työn uuvuttamina energiaa ei enää tahdo löytyä lapsille.
– Kun vapaa viikonloppu tulee, haluaisivat he myös levätä. Jos samaan aikaan lasten vanhemmat toivovat itselleen kahdenkeskistä aikaa, nousee kysymykseksi kuka saa levätä.
Silloin on Ojanperän mukaan selvennettävä vanhemmuuden ja isovanhemmuuden eroja.
– Isovanhempi ei ole vastuunkantaja, eikä hänellä ole mitään velvollisuuksia lapsiin nähden. Monet isovanhemmat ovat luonnollisesti iloisia ja onnellisia lapsenlapsistaan ja hoitavat heitä mielellään. Mutta jos mukaan tulee velvollisuudentuntoa ja pakkoa, silloin asiat eivät ole enää hyvin.
Jos isovanhempi tuntee itsensä uupuneeksi, on asia otettava puheeksi omien lasten kanssa.
– Avoin keskustelu on ainoa vaihtoehto ristiriitojen välttämiseksi. Tämä on herkkää aluetta. Lapset saattavat loukkaantua ja kuvitella, etteivät lastenlapset ole isovanhemmille tärkeitä. Tässä pitää ymmärtää, ettei asiasta sanominen tarkoita loukkaamista.
Studio55.fi/Tuuli Lindgren