Tältä näyttää suljettujen ovien takana Suomen pisimmässä moottoritietunnelissa – toimi näin, jos tunnelissa tapahtuu onnettomuus

Karnaisten tunneli Lohjalla on Suomen pisin moottoritietunneli 5:42
MTV Uutisten Sami Lindfors kävi tutustumassa Karnaisten tunneliin.

Jos tunnelissa tapahtuisi onnettomuus, tietäisitkö mitä tehdä?

MTV Uutiset tutustui Suomen pisimmässä moottiritietunnelissa Lohjalla, miten autoilijan tulisi toimia, jos tunnelissa odottaisikin esimerkiksi kaistalla roihuava auto.

Yllä olevalta videolta näet, millaisia turvallisuusratkaisuja yli kahden kilometrin mittainen tunneli pitää sisällään, ja vähän ekstraakin. Esimerkiksi vaarallisen aineen onnettomuuden sattuessa nesteet valuvat vuotovesialtaaseen, joka on tavalliselta kansalaiselta suojassa lukittujen ovien takana.

Kymmenen vuotta takana, toiset edessä

E18 Muurla-Lohja -tieosuus täytti kymmenen vuotta, eli tänä kesänä on eräänlainen välitilinpäätös.

Tie on toteutettu elinkaarimallilla. Tieyhtiö Ykköstie alkoi rakentaa tietä vuonna 2005 Liikenneviraston tilauksesta, ja se otettiin käyttöön vuonna 2009. Sen rakentaminen kustansi 300 miljoonaa euroa.

Liikennevirasto maksaa palvleumaksua yhtiölle tien käytettävyydestä ja palvelutasosta. Vuonna 2029 maksut on maksettu, ja tie luovutetaan nykyisen Väyläviraston haltuun.

Karnaisten tunneli tunnettiin Suomen pisimpänä maantietunnelina, kunnes Tampereen rantatunneli avattiin vuonna 2016. Rantatunnelilla on mittaa 2 327 metriä.

Lue myös:

    Uusimmat