Tältä näyttää Petri Nygård siviilissä

Petri Nygårdin takana on 36-vuotias Petri Laurila, joka on tehnyt pitkän uran musiikin parissa ennen kuin löi todella läpi Suomessa.

Rap-artistin ura alkoi 1980-luvun loppupuolella Tampereella Nuera-yhtyeessä, jossa Petri räppäsi englanniksi nimellä Dream.

Vuosituhannen alussa ilmestyivät ensimmäiset Petri Nygård -singlet, jotka myivät erinomaisesti. Myös Petrin debyyttilevy Mun levy! pääsi kultalevykantaan yli 25 000 kappaleen myynnillään.

2000-luvun alun vuosien jälkeen Nygård vietti hiljaiseloa, kunnes palasi takaisin vuonna 2009. Tässä välissä artisti teki musiikkia englanniksi nimellä Travis Bicle.

Petri Nygårdista on uuden tulemisen myötä tullut yksi Suomen suosituimmista artisteista. Leijonien kultajuhlissa esiintyneen Nygårdin Selvä päivä -biisiä on katsottu YouTubesta reilusti yli neljä miljoonaa kertaa. Nygårdin tavaramerkiksi ovat tulleet aurinkolasit ja erilaiset hatut, joita ei riisuta keikoilla eikä median edessä. Nygård on kommentoinut asiaa myös blogissaan:

– IHA TURHAA TÄMMÖNEN “PIILOTTELU” NYKYAIKANA ON MAHDOTONTA PITÄÄ TOLLASTA ILLUUSIOO TAI KULISSII YLLÄ,.,.ENMÄÄKÄ TIÄXÄÄ MITÄÄ PIILOTTELE JOSJOKU HALUU NÄHÄ MINKÄNÄKÖNEN MÄÄ OON SE ONNISTUU HELPOSTI NETISSÄ NYKYÄÄ.,.,ENNEN OLI ERIASIA.,.,SEN TAJUS VARMAA K I S S YHTYEKKI.,.,.,YMMÄRRÄN KYLLÄ ETTÄ SHOW ON SHOWTA MUTTA TÄÄ ON TURHAA EHKÄ.,.,VAI MITÄ MIELTÄ OOTTE? Nygård kirjoittaa.

Katso kuvia Petristä täältä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat