Talousnäkymät synkkenivät entisestään – suistuuko Britannia lamaan ensi vuonna? OECD:n pääekonomisti: "Matalan kasvun vaihe on huolestuttavasti vakiintumassa"

Suomen talous EU-komission syynissä - millaiset suositukset tulossa? 7:17
Suomen talous EU-komission syynissä viime kesäkuussa – millaiset suositukset tulossa? Haastatelussa Elinkeinoelämän keskusliiton pääekonomisti Penna Urrila.

OECD-talousjärjestö ennustaa maailmantalouden kasvuvauhdin hidastuvan finanssikriisin aikaisiin lukemiin.

Järjestön talouskatsausraportti povaa maailmantalouden kasvavan tänä vuonna 2,9 prosenttia ja ensi vuonna kolme prosenttia.

Aiemmin OECD:n ennustama kasvuluku oli tälle vuodelle 0,3 prosenttiyksikköä suurempi ja ensi vuodelle 0,4 prosenttiyksikköä suurempi.

Järjestön mukaan maailmantaloutta varjostavat etenkin kauppakiistat, jotka ovat heikentäneet sijoituksia ja luottamusta talouteen.

Sopimukseton brexit voi suistaa Britannian lamaan

Kauppasodan osapuolien, Yhdysvaltain ja Kiinan, kasvuennuste heikkenee jo ensi vuonna siten, että Yhdysvaltain talous kasvaa kaksi prosenttia ja Kiinan talouskasvu painuu alle kuuden prosentin 5,7:ään.

– Maailmantalous kulkee yhä vakavammassa vastatuulessa ja matalan kasvun vaihe on huolestuttavasti vakiintumassa, OECD:n pääekonomisti Laurence Boone sanoo tiedotteessa.

Euroalueen talouden järjestö ennustaa kasvavan tänä vuonna 1,1 prosenttia ja ensi vuonna tasan yhden prosentin. Alueen epävarmuutta lisää Britannian mahdollinen EU-ero. OECD:n mukaan sopimukseton brexit voisi jopa suistaa Britannian lamaan ensi vuonna.

Lue myös:

    Uusimmat