Taiteilija ihastuttaa minikokoisilla origameilla, katso kuvat

Mui-Ling The tekee maailman pienimpiä origameja. Hänen teostaan Love Birds, suomennettuna rakkauslinnut, pidetään maailman pienimpänä origamina.

Taiteilija Mui-Ling The käyttää teoksissaan vain paperia, saksia ja pinsettejä. 23-vuotias Teh harjoittaa japanilaista paperintaittelutaidetta, origameja. Hän taittelee jopa vain kolme milliä korkeita eläimiä ja kukkia, ja Then origameja pidetäänkin maailman pienimpinä.

The aloitti origamityöt yhdeksän vuoden iässä, kertoo metro.co.uk. Yhden teoksen luomiseen häneltä menee noin 20 minuuttia.

– Luulisin, että ensimmäinen yritys kesti tunnin, taiteilija muistelee.

– Kaikki riippuu mielentilastani ja siitä, miten paljon olen harjoitellut kyseistä mallia. Prosessi on ainutlaatuinen joka kerta.

Then mukaan origamityöt vaativat hyviä hermoja, ja varsinkin jonkin mallin ensimmäinen taittelu kysyy pitkää pinnaa. The kertoo olevansa kärsivällinen luonne, ja hän taitteleekin toisinaan vain rauhoittaakseen itseään.

– Miniatyyriorigamin taittelu luo minulle tavan paeta häiriötekijöitä. Mieleni on keskittynyt yhteen pieneen paikkaan, taiteilija sanoo.

Katso kuvat maailman pienimmistä origameista täällä.

MTV3/Helmi/Maria Aarnio

Lähde: Metro.co.uk

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat