Suurpetojen kuvauspaikkojen riskit kasvavat, kun pedot tottuvat ihmisiin – Tukes: läheltä piti -tilanteita syntynyt valokuvaajien pyrkiessä paikalle omin päin

Suurpetojen haaskakuvauspalvelut voivat aiheuttaa vaaraa luonnossa liikkuville, arvioi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes. Virasto on valvonut haaskakuvausyritysten toimintaa ja niiden turvallisuussuunnitelmia viime ja tänä vuonna.

Enimmillään yhdellä petojen ruokintapaikalla on voinut käydä yhden yön aikana nelisenkymmentä karhua. Tällaiset petokeskittymät voivat aiheuttaa vaaraa metsässä liikkujille.

Yritysten asiakkaille suurimmat riskit muodostuvat haaskapaikoille tultaessa ja sieltä poistuttaessa. Tukesin mukaan läheltä piti -tilanteita on syntynyt esimerkiksi omatoimisten kuvaajien pyrkiessä haaskapaikoille.

– Petoja ruokkivien pitää huomioida toimintansa vaikutukset muuhun alueiden käyttöön ja toimintaan. Ruokinta-alueet tulisi selkeästi merkitä maastoon, eikä kuvaustoiminnalla saa aiheuttaa turvallisuusriskiä muille luonnon käyttäjille tai heidän omaisuudelleen, sanoo ylitarkastaja Jaakko Leinonen Tukesin tiedotteessa.

Yritykset käyttävät petojen houkuttelemiseen muun muassa kalan perkuujätettä, koiran kuivamuonaa, hunajaa tai kuolleita sikoja.

Suurpetokuvauspalveluja tarjotaan lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomessa. Yrityksiä on kolmisenkymmentä. Kaikki Tukesin tarkastamat yhdeksän yritystä olivat laatineet asianmukaiset turvallisuusasiakirjat. Lisäksi yritysten oppaat olivat kokeneita ja osaavia.

Suurpetokuvauksissa keskitytään karhuihin, mutta ruokintapakoilla käy myös ahmoja, merikotkia ja haukkoja. Susia on nähty vain vähän. 

Lue myös:

    Uusimmat