Suurlähettiläs: Libyasta tulevia huhuja vaikea vahvistaa

Libyan tilanne lähentelee sisällissotaa. Illan ja yön aikana on käynyt selväksi, että tilanne on hyvin vakava, ja kehittynyt nopeasti levottomuuksien kimpuksi myös Tripolissa.

Suomen Tunisian ja Libyan suurlähettiläs Tiina Jortikka-Laitinen sanoo MTV3:n haastattelussa, että todistetusti Libyan johto ei kaihda käyttää raakaa voimaa kansalaisia vastaan. Hänen mukaansa maan johtajan Muammar Gaddafin koneisto on vahva ja pystyy iskemään erittäin kovaa.

Huhuja, huhuja

Kansainväliset uutistoimistot ovat raportoineet vähäisillä tiedoilla ja vielä vähäisemmillä kuvilla Libyan tapahtumista.

- Tripolista erittäin hankala saada tietoa. Vastarinta järjestäytyy lähinnä sosiaalisen median kautta. Kun ulkomaisia toimittajia ei ole, hyvin editoidun ja tarkan tiedon saanti on erittäin vaikeaa. Tiedot ovat perustuneet viime päivinä yksittäisten kansalaisten lähettämiin viesteihin ja kännykkävideoihin, lähettiläs sanoo.

Jortikka-Laitinen sanoo itse olevansa jatkuvasti yhteydessä EU-maiden kollegojen kanssa. Hänellä on myös muutamia kontakteja Libyassa, joiden kanssa ollaan yhteydessä aina, kun linjat toimivat.

- Maassa liikkuu hyvin paljon varmistamattomia huhuja. Esimerkiksi Gaddafin väitettyä maastapakoa ei voida varmistaa. Ei myöskään ilmavoimien osallisuutta tulivoiman käyttöön.

Lähettilään mukaan Libyassa on suomalaisia kymmenkunta, ja heillä ei tiettävästi ole vaaraa.

- Kahta lukuunottamatta suomalaiset eivät ole ilmaisseet halua lähteä Libyasta, Jortikka-Laitinen sanoo.

(MTV3)

Katso Suomen Tunisian ja Libyan suurlähettilään Tiina Jortikka-Laitisen haastattelu: (Huomenta Suomi 22.2.2011)

Lue myös:

    Uusimmat