Suunnittelijat

Carita
CaritaMTV3
Julkaistu 12.10.2006 12:28(Päivitetty 24.10.2007 15:39)

Carita Langinauer

"Kauniit esineet ja taide ovat aina kuuluneet elinympäristööni. Taulut, peilit ja kullatut kehykset ovat olleet tärkeä osa lapsuuttani, sillä vanhemmillani oli taide- ja kehysliike. Finnairin palveluksessa matkustin paljon ja sain tutustua eri maiden kulttuureihin, taiteeseen, arkkitehtuuriin, designiin.

Wienissä olen opiskellut sisustusarkkitehtuuria, Helsingissä taas taidehistoriaa, tekstiilisuunnittelua ja filosofia. Olen aina ollut sitä mieltä, että Rembrandt on maailman paras taiteilija; kunnes omat lapseni näyttivät elämää pursuavassa luovuudessaan, että omakuvan kasvot voivat olla kirkkaan vihreät ja pöytää voi katsella samanaikaisesti sekä päältä että sivulta. Nyt ihailen myös Chagall’ia , Rousseau’ta ja Linnovaaraa .

Sisustustyyleistä lähinnä sydäntäni on tällä hetkellä etenkin art deco, mutta kun sisustan asiakkaalle, kuuntelen hyvin tarkkaan hänen omia toivomuksiaan, haaveitaan ja unelmiaan. Sisutus- ja verhosuunnittelijana olen työskennellyt sisustusliike Kuistissa sekä Stockmannilla. Olen toiminut myös kuvaamataidon opettajana peruskoulussa ja lukiossa.

Sisustamisen ohella maalaan tauluja, etupäässä saarimaisemia sekä lasten ja eläinten muotokuvia. Teen myös keramiikkatöitä, suunnittelen painokangastekstiilejä, maalaan porsliinia ja ennen kaikkea; vietän aikaani perheeni kanssa. Ja jos vielä jää aikaa istun laiturilla vilvoitellen varpaitani vedessä ja ihmetellen saaristomaiseman lumoavaa kauneutta".

Jouni Leino

JouniJouniMTV3

Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1990 valmistunut sisustusarkkitehti. Oma toimisto, Design Studio Jouni Leino, perustettiin vuonna 1992. Leino on toiminut kalustesuunnittelun assistenttina ja opettajana sekä professorina Länsi-Suomen Muotoilukeskuksessa Vaasassa 1994-95.

Jouni Leino on tehnyt sisustuksia pääsääntöisesti yrityksille ja julkisiin tiloihin. Helsingin kauppakorkeakoulun päärakennus ja Chydenia ovat Jounin sisustamia, samoin ravintola Oasis. Hän on ollut mukana myös Nokian tutkimuskeskuksen ja Eläke-Fennian pääkonttorin sisustuksissa. Suomen Postin ilmeuudistustyössä Jouni oli mukana suunnittelemassa postikonttoreiden kalustusta. Myös Valtran myynti- ja huoltotilojen sisäilmeen kehittelyssä Jouni oli osallisena.

Kalusteita Jouni on suunnitellut Innolle ja Avartelle. Innolle suunniteltua In-Tensive -neuvottelupöytää on myyty merkittävästi myös ulkomaille. Jouni piirsi 90-luvulla Mirja Pyykön ohjelmiin kalusteita ja TV1:n Lauantaiseuran punainen sohva on edelleen ruudussa.

Jounin töitä on esitelty kansainvälisessä lehdistössä, mm. saksalainen Md ja hollantilainen Frame ovat esitelleet hänet lukijoilleen. Avartelle suunniteltu Alfa-auditoriotuoli valittiin vuoden 2004 International Design Yearbook -julkaisuun. Frog wc-paperiteline sai vuonna 1996 kunniamaininnan amerikkalaisen ID-muotoilulehden vuoden kulutusesineiden sarjassa.

www.jounileino.fi

Teuvo Loman

TeuvoTeuvoMTV3

"Sisustus on aina kuulunut elämääni, sen kertoo jo muuttojen määrä. Aina saatuani asunnon remontoitua suunnittelen jo myymistä ja uuden ostamista, näin olen tehnyt 18-vuotiaasta asti. Jo nuorena oman asunnon ostaminen oli ainut vaihtoehto, sillä en olisi voinut asua asunnossa josta en olisi saanut kaataa seiniä tai maalata maisemia suoraan seinille.

Jo ensimmäiseen asuntooni tein itse keittiöremontin ja ylpeänä sitä katselin. Tulevana yönä tapahtui jotain kamalaa, yläkaapit tulivat ryminällä alas. Heräsin karmeaan näkyyn! Kaikki oli pitkin keittiön lattiaa. Syynä tähän oli liian lyhyet ruuvit! Se oli sitä tee se itse -miehen alkutaivalta.

Olen amatööri sisustaja, vaikka nykyään olen jo sisustanut muidenkin asuntoja sekä stailannut niitä myynti kuntoon. Elämääni kuuluvat valo ja värit, en pidä liian askeettisesta tyylistä. Tavaraa saa olla paljonkin, kunhan ne ovat järjestyksessä ja niillä on joku käyttötarkoitus. Asunnon sisustamisessa tykkään tehdä erilaisia tiloja samaan asuntoon.

Koti on minulle tärkein paikka. Nykyistä asuntoani sisustaessa en ajatellut niin paljon tulevia vieraita, vaan sisustan asunnon itseäni varten. Elämä on ihanaa ja sen takia asuntonikin näyttää siltä.

Asunnon myyntiin saattaminen on mukavaa puuhaa, koska silloin voi pakata tavaroita jo valmiiksi muuttoa varten. Tämä on myös oiva tilanne päästä eroon ylimääräisestä roinasta, sillä asunnon kannattaa olla siisti ja selkeä, jotta ostajat saavat siitä mahdollisimman hyvän kuvan. On myös tärkeää tuulettaa asunto raikkaan tuoksuiseksi. Ikkunat pitää pestä, että maisemat näkyvät hyvin ja valo pääsee sisälle. Ei muuta kun kaikki sisustamaan ja stailaamaan!"

Katja Piiroinen

KatjaKatjaMTV3

Positiivisesti ajatteleva putki-insinööri. Maahantuontiyrittäjä pitää järjestyksestä ja enkeleistä. Vilkkaalla mielikuvituksella varustettu tyttö, joka ei paljon puhu eikä pussaa. Hymyilee vain arvoituksellisesti.

Katjan ulkoporeammeita, pore- ja kylpyammeita sekä pesualtaita maahantuova yritys sijaitsee Mannerheimintiellä, Helsingissä. Aamu- ja iltaruuhkassa istuminen ei stressaa tätä maailmanmenoa kiinnostuneesti tarkkailevaa nuorta naista.

Reilu vuosi sitten Katja palasi koulun penkille. Haaveena olisi valmistua sisustussuunnittelijaksi jo noin vuoden kuluttua.

"Hyvä ammatti-sisustaja ei toteuta omia unelmiaan, vaan asiakkaan unelmat muuntuvat konkreettisiksi sisustajan avulla".

Omasta mielestään Katjan vahvuudet sisustajana ovatkin kyky ottaa huomioon muiden tarpeita sekä tilan- ja muotojen hahmottamiskyky.

Katjan värienkäyttö sisustamisessa on hillittyä. Tilan tuntu, valo ja tunnelma ovat tärkeitä. Myös miljöö ja kiinteistön tyyli on hyvä ottaa huomioon sisustamisessa. Ostajan omille mielikuville ja tavaroille tulisi jättää tilaa. Selkeys helpottaa hahmottamista, eikä kahlitse mielikuvitusta.

"Suunnitellessani mietin suunnitelman tarkoitusta. Mitä kyseisen asunnon ostaja haluaa kokea? Kodin pitäisi näyttää kutsuvalta, tuntua pehmeältä, tuoksua turvalliselta, kuulostaa raukealta ja maistua elämältä! Valolla, varjoilla ja tekstiileillä saa helposti aikaan kodikkaan tunnelman. Tekstiilit vähentävät myös äänen kaikua.

Se, että olen tämän suunnittelijajoukon amatöörein, ei pelota. Se luo haastetta ja toisaalta helpottaa, koska odotukset suunnitelmiani kohtaan eivät voi olla yhtä korkealla kuin muiden suhteen".

Kodin hankkiminen on Katjan mielestä tunne-asia. Eikä tunteilla ole oikeaa tyyliä tai hintaa.

www.aquarius.fi

Susanna Indren

Susanna IndrenMTV3

"Ihan oikeassa elämässä olen valmistunut Teatteri Taiteen Maisteriksi Helsingin Teatterikorkeakoulusta. Taide, visuaalinen maailma, piirtäminen ja maalaaminen sekä kuvaaminen kameralla ovat olleet koko elämäni läsnä olevia asioita. Olenkin aina ollut sitä mieltä, että näyttelijälle eivät voi olla mitkään ammatit vieraita. Näyttelijä tarvitsee kaikkien alojen ammattisalaisuuksia, tietoja sekä taitoja näytellessään. Koskaan ei ole oppinut elämästä mitään liikaa. Olenkin näyttelijä, uteliaasta luonteestani johtuen.

Olen nuoruuteni asunut Moskovassa ja koen, että kiihkeän murrosiän jäljet näkyvät ja tuntuvat minussa, slaavilaisena sieluna. Vaikka kotini on sisustettu tunteella ehkä enemmän kuin järjellä, en koskaan sisustaisi muiden koteja pelkästään tunnetta apuna käyttäen. Arvostan funktionaalisuutta, minimalismia, raikkautta ja valoisuutta, mutta oma kotini pursuaa värejä. Samalla tavalla kuten näyttelijänä eläydyn roolihenkilööni, eläydyn suunnittelijana asiakkaan tarpeisiin.

On ihanaa nähdä erilaisia koteja, erikokoisia perheitä. On hienoa tutustua asiakkaisiin ja kokea iloa, kun on saanut auttaa heitä elämän tärkeimmässä asiassa, kodissa.

Olen perustanut oman yritykseni Appropoo Design liikkeen joka sijaitsee Katajanokalla Kruunuvuorenkatu 1:ssä. Minulla on myös oma vaatemerkki "2005 66" nimi muodostuu syntymäpäivästäni 20.05-66. Appropoon perustin vuonna 2005 6.kesäkuuta, eli vaatemerkilläni on kaksoismerkitys. Olen suunnitellut vaatteeni ekologisia arvoja kunnioittaen, olemassa olevista vaatteista uusia design vaatteita. Mietin, että, jos emme ala ajattelemaan kulutustottumuksiamme, hukumme pian jätteisiin. Emme voi olla ajattelematta maapallomme tilaa! Kierrätyksestä, elämän kunnioittamisesta on tultava tärkeä trendi joka muuttuu sitä kautta käytännöksi. Minä olen aloittanut jo! Olethan sinäkin?"

www.appropoo.net

Stina Sippus

StinaStinaMTV3

"Urani sisustussuunnittelijana sai alkunsa Kanadassa. Ensimmäinen merkittävä työni oli Pierre Deux nimisessä yhtiössä ja sain vastuulleni tällöin yrityksen ranskalaisten kankaiden maahantuonnin Kanadaan. Tämä työ oli urani kannalta varsin tärkeä, koska jo silloin sain paljon virikkeitä erilaisiin sisustustyyleihin.

Palattuani Suomeen avasin vuonna 1995 Les Tissus Colbert nimisen sisustuskankaita myyvän erikoisliikkeen Helsingin Kapteeninkadulla, missä olemme edelleen. Liikkeessämme on tuhansia metrejä erilaisia sisustuskankaita pakkatavarana, joten voimme nopeasti tarjota asiakkaillemme heidän haluamansa vaihtoehdon. Lisäksi tarjoamme asiakkaillemme mm. erikoisleveitä kankaita, täyden mittaus-, suunnittelu- ja ompelupalvelun. Palveluksessamme ovat omat ompelijat ja verhoilijat.

Sain kutsun partneriksi vanhaan ja perinteiseen sisustusfirma Fasadiin vuonna 2002. Fasadi on erikoistunut korkealuokkaisiin sisustushuonekaluihin, valaisimiin, mattoihin ja muihin erikoisiin sisustusartikkeleihin. Fasadi on myös erikoistunut tekemään kokonaisvaltaisia sisustuksia julkisen sektorin tiloihin, liikeyrityksiin ja yksityiskoteihin. Fasadi sijaitsee Les Tissus Colbertin välittömässä läheisyydessä Helsingin Tehtaankadulla.

Yhdessä nämä kaksi yritystä toimivat hyvänä ja vahvana kokonaistoimittajana myös suuriin ja vaativiin kohteisiin.

Vapaa-aikaani vietän omakotitaloni puutarhassa. Harrastan golfia ja kuntoani ylläpidän sauvakävelylenkeillä. Rakastan matkustamista eri kulttuureissa ja näiltä matkoilta yritän aina tuoda tullessani virikkeitä sisustusprojekteihin".

www.lestissuscolbert.fi
www.fasadiconsept.fi

Iisa Strand

IisaIisaMTV3

"Olen helsinkiläinen sisustaja ja toimittaja. Kynän lisäksi kädessä pysyvät viivoitin, mittanauha sekä sisustuslehdet. Remonttien suunnittelu samoin kuin sisustussuunnittelu ovat intohimojani. Niissä tuulissa on syntynyt monen monta huushollia, omaksi kodiksi ja muiden asuttaviksi. Ala on haastava: on oltava selvillä uutuuksista, materiaaleista ja niiden käyttäytymisestä ja käyttömahdollisuuksista. Parhaat putiikit, luotettavat ja asiansa osaavat tekijät, aikataulut, normit – kelkasta kellahtaa äkkiä, jollei seuraa aikaa.

Lähtökohtaisesti ei ole sellaista kotia tai tilaa, etten hahmottelisi sinne päässäni uutta sisustusta. En aina välttämättä parempaa, mutta erilaisen: tuonkin olisi voinut tehdä toisin ja kolmannellakin tavalla. Ajatusleikkiä.

Koti on minulle pyhä paikka, ja sen täytyy myös näyttää siltä: värit, valaistus ja mööpelit, ihan kaikki, komppaavat toisiaan ja muodostavat yhdessä harmonisen, tasapainoisen kokonaisuuden. Mikään elementti ei rellestä muiden kustannuksella. Ja tuoreita kukkia täytyy aina olla!

Omin tyylini on yksinkertaisen runsas, klassinen, kenties hitusen hienostunut, eihän elämässä voi olla koskaan liikaa arjen luksusta. Vai? Estetiikan rakkaus leimataan usein turhamaisuudeksi tai jopa silkaksi elitismiksi. Mielestäni se on kuitenkin elämän ihanaa sokeria, miksei sen suolakin. Mottoni on, että hyvällä maulla saa enemmän aikaan kuin isolla rahalla. Yhdistettynä ne ovatkin sitten ylivoimainen kombinaatio.

Nukun pitkiä ja levollisia öitä, mutta silloin tällöin uniani tummentavat mm. kylmät ja umpimieliset muovihuonekalut, räsymatot (eletään 2000-luvulla!), tekokukat, pastellivärit sekä epäsiistit ja tunkkaiset kodit. Sisustus- ja remonttibudjetissa yläraja häilyy jossain avaruudessa, mutta siisteys on halpaa lystiä.

Pyrimme tässä ohjelmassa näyttämään huoneiston parhaan potentiaalin, että näinkin voi tehdä, mutta mutkissa ei oiota. Toinen mottoni onkin, että hommat hoidetaan viimeisen päälle. Muitakin mottoja ja elämänohjeita riittää yllin kyllin ja (joskus kiusallista kyllä) jaettavaksi asti, mutta ne liittyvät sitten aivan muuhun kuin sisustamiseen".

Tatu Ahlroos

Tatu AhlroosMTV3

"Sisustusarkkitehtuuri sijoittuu sopivasti keskelle kiinnostukseni kenttää, joka polveilee muotoilusta arkkitehtuuriin ja siitä ylitse konseptien suunnitteluun ja mielikuvien hallintaan. Jalkojen pitämiseen tukevasti maanpinnalla kouluttautumisen ohella on auttanut toimiminen arkkitehti- ja sisustusarkkitehtitoimistoissa sekä yksityisasiakkaiden kotien suunnittelijana. Tällöin opiskelussa painottuva teoreettinen puoli on saanut lihaa luidensa ympärille. Opintoputken päässä häämöttää valmistuminen Taideteollisesta korkeakoulusta sisustusarkkitehdiksi. Sitä ennen olen opiskellut puusepän taitoja, valmistunut rakennuspiirtäjäksi, lukenut estetiikkaa yliopistolla, yhdyskuntasuunnittelua TKK:ssa sekä kalustesuunnittelua Lahden Muotoiluinstituutissa.

Inspiraatiota ja innostusta olen saanut Oswald Spenglerin, Martin Heideggerin, Adolf Loosin ja Pahkasika-lehden kirjoituksista. Erityisesti Loosia voisin suositella kaikille arkkitehtuurista ja muotoilusta kiinnostuneille. Etenkin 1900-luvun alkumetreillä kirjoitettu vallaton mutta kovilla panoksilla ampuva: "Ornamentti on rikos" on mannaa nykypäivän kertakäyttöistä elämyksellisyyttä korostavassa ilmapiirissä.

Suomalaisten perisynti niin sisustusasioissa kuin muillakin elämän osa-alueilla on uskalluksen puute. Tärkeämpää kuin trendien seuraaminen, on niiden luominen. Rohkaisenkin asiakastani katsomaan sisustuslehtien sijasta sisälle itseensä ja löytämään avullani vastaukset juuri hänen todellisiin tarpeisiinsa, niin esteettisesti kuin toiminnallisesti. Huonoin sisustusesimerkki on tila, jossa asukas ei itse viihdy tai julkinen tila, joka vieraannuttaa ihmiset toisistaan, itsestään ja ympäristöstään.

En liputa minkään tyylisuunnan tai ajanjakson puolesta, sillä jokainen tila tai esine, jota suunnittelijana lähestyn, on ainutlaatuinen. Se koostuu tarpeista, toiveista, ympäristöstään sekä taloudellisista tai materiaalisista rajoitteista. Luodakseen pintaa on hyvä nähdä pintaa syvemmälle. Myös taiteesta nauttiminen saa nautinnollisemman muodon tietämällä traagiset taustat Jacek Malczewskin maalaukselle "Thanatos I" tai Dimitri Shostakovichin viidennelle sinfonialle.

Kun on päivällä tahkonnut visuaalisten ja käytännöllisten asioiden parissa, niin iltaisin saa alitajunta vallan sävellystyön muodossa ja vaihteen voi kääntää rationaalisesta intuitiiviseen. Musiikkia tulee myös kulutettua ja kerättyä, (LP-)levysoittimen päällä pyörähdellessä artistit Benny Goodmannista Disembowelmentiin. Toisaalta vapaa-aika kuluu sutjakkaasti tyttärieni edesottamuksia seuraten. On turha kysellä elämän tarkoituksen perään, kun saa juosta ihastuttavien lastensa perässä, ja pyrkiä antamaan yhtä viisaita vastauksia kuin heidän esittämänsä kysymykset ovat. Ammattisisustajan roolia on kuitenkaan turha pitää kotioloissa yllä (myös ihastuttavan) vaimon määrätessä kaapin paikan."

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle