Pystyykö koira oikeasti haistamaan ihmisen pelon? Näin tulkitset eläimen eleitä epävarmassa tilanteessa: "Pelkäävän ihmisen on hankala huijata"

Näin teet tuttavuutta tuntemattoman koiran kanssa – asiantuntijan täsmävinkit uuden karvakaverin kohtaamiseen 1:06
KATSO MYÖS: Videolla vinkit tuntemattoman koiran kohtaamiseen.

Koirapelkoiselle voisi olla hyväksi perehtyä koirien eleisiin ja siihen, mitä koirat yrittävät eleillä viestiä.

"Älä näytä, että pelkäät! Koira pystyy haistamaan pelon!"

Lause, jonka taatusti jokainen koirapelkoinen on joskus kuullut. Mutta pitääkö paikkansa, että koirat todella haistavat pelon?

– Kyllä, koirat haistavat sen ja aistivat asian muidenkin aistiensa avulla, kommentoi koirien käyttäytymisen asiantuntija Emmi Hakio.

Hakio on suorittanut yksityisellä opintolinjalla koiranomi-tutkinnon, opiskellut eläinten koulutustekniikkaa sekä viimeisimpänä valmistunut Tampereen yliopistolta käyttäytymisanalyysiperusteisesta eläinkouluttaja koulutusohjelmasta .

– Se on hyvin pitkä ammattinimike, Hakio naureskelee ja selittää, että käytännössä hän on siis eläinten käyttäytymisanalyyttisen koulutuksen asiantuntija.

Hakio on toiminut alalla yrittäjänä jo 14 vuotta, keskittyen pääsääntöisesti koirien käytösongelmiin. Hakio auttaa ihan tavallisia koiranomistajia erilaisissa koirien käyttäytymisen haasteissa sekä pentujen koulutuksessa.

Kysyimme Hakiolta, millä tavoin koira tulkitsee pelokasta ihmistä, miten koira saattaa itse pelkoon reagoida ja miten koiranomistajan ja koirapelkoisen ihmisen kannattaisi tilanteessa toimia.

"Pelko voi tarttua koiraan"

Hakio kertoo tutkimuksesta, jossa koiria altistettiin pelokkaan ihmisen hajulle hikinäytteen avulla. Koirat reagoivat hajuun sykkeen nousulla ja lisääntyneellä stressikäyttäytymisellä.

– Useimmat koirat hakeutuivat tutkimustilanteessa omistajansa lähelle saadakseen turvaa ja välttivät hakeutumasta vieraiden ihmisten lähelle, vaikkei kukaan vieraista ollutkaan pelokas. Haju tuotiin tutkimukseen täysin ulkopuolisesta ihmisestä, Hakio selittää.

Ihmisen tunteet voivatkin tarttua koiraan hajuviestin eli kemosignaalin kautta.

Hakion mukaan on tyypillinen reaktio, että koira itsekin hätääntyy aistiessaan ihmisen pelon.

– Pelko voi tarttua koiraan ja se voi nähdä tilanteen hyvin outona ja stressaavana.

Toisaalta on myös hyvin yksilöllistä, miten koira tilanteeseen reagoi.

– Siihen vaikuttavat tietysti myös opitut asiat, aikaisemmat kokemukset ja oman omistajan käyttäytyminen.

Omistajan oma rento käyttäytyminen tukee Hakion mukaan todella paljon koiraa. Jos koiran omistaja havaitsee koirassa signaaleja siitä, että tilanne on koiralle jännittävä – mitä rauhallisempi omistaja on eikä tee tilanteesta numeroa, sitä paremmin koirakin asiaan suhtautuu.

– Jos esimerkiksi alkaa hirveästi syöttelemään makupaloja ja yrittää, ettei koira kiinnittäisi huomiota pelkäävän ihmisen puoleen, tai muuten muuttuu omalta toiminnaltaan levottomaksi, se voi jopa lisätä koiran näkemystä siitä, että tilanteessa on oikeasti jotain outoa.

Omistajan neutraali käytös tukee myös koiran käytöstä. Koira nimittäin aistii myös sen, jos ihminen on iloinen tai rauhallinen.

– Koiralle voi antaa vaikka vihjeen istumisesta tai muusta rauhallisesta tehtävästä ja palkita sitten rauhallisesta suhtautumisesta tilanteeseen, Hakio vinkkaa.

Katso myös: Tätä koiran tavallisilta vaikuttavat eleet viestivät. Juttu jatkuu videon alla.

"Tavallisin ele, mitä ihmiset eivät huomaa ollenkaan"– tätä koiran eleet kertovat 1:38
Videolla kerrotaan enemmän koirien rauhoittelevista eleistä.

Mistä tietää, että koira on aistinut ihmisen pelon?

Koiralle tyypillisiä stressieleitä ovat esimerkiksi rauhoittavat eleet, kuten huulien tai suupielien lipominen, haukottelu, ravistelu, maan haistelu sekä katseen tai kehon poispäin kääntäminen stressiä aiheuttavasta kohteesta.

– Koira rauhoittelee eleillä itseään, mutta myös muita ympäristössä olevia, viestien, ettei halua aiheuttaa harmia, Hakio kertoo.

Yksi suurimmista peloista koirapelkoiselle ihmiselle saattaa olla, että koira jotenkin provosoituisi aistittuaan koirapelkoisen ihmisen. Voiko koira käyttäytyä tässä tilanteessa jotenkin aggressiivisesti?

– Aika harvoin. Jos tilanne on koiran mielestä jännittävä tai uhkaava, koira saattaa ennemminkin jähmettyä paikalleen ja tuijottaa ihmistä kohti. Ihan pökkönä seisova jännittynyt ihminen saattaa viestiä koiralle elekielellään uhkaa tai vaaraa.

Tilanteessa, jossa koirakin jännittyy ja muuttuu yleensä epävarmaksi, se saattaa reagoida ihmiseen koiran lajityypille tyypillisellä käytöksellä: esimerkiksi haukkumalla tai pyrkimällä kohti.

– Koira yrittää tässä tapauksessa saada käytöksellään ympäristöön jonkinnäköistä muutosta. Haukkuminen tällaisessa tilanteessa kertoo enemmänkin koiran epävarmuudesta ja -mukavuudesta kuin niinkään vihaisuudesta.

Hyvin harvinaisessa tilanteessa jo valmiiksi epävarma koira voi Hakion mukaan pelästyä jännittynyttä ihmistä niin paljon, että se saattaisi puolustautua ja hyökätä.

Koiran persoonasta ja luonteesta riippuen jotkut koirat saattavat pyrkiä kontrolloimaan tilannetta ja ympäristöä, saaden aikaan muutosta pelkäävässä ihmisessä. Pelkäävä ihminen käyttäytyy koiran näkökulmasta oudosti.

– Tämän takia koira saattaa tuijottaa ihmistä, vähän kyräillä ja käydä vaikka tökkimässä kuonollaan.

Neutraalisti käyttäytyvät ihmiset saattavat saada koirankin käyttäytymään neutraalisti ihmistä kohtaan.

– Tällainen ihminen saattaa toki jopa kiinnostaakin koiraa, jos se ei saa ihmiseltä minkäänlaista vastetta, että "hei, minkäs takia tuo ei huomioi minua laisinkaan". Yleensä koirat kuitenkin suhtautuvat tällaisiin ihmisiin rennon neutraalisti, Hakio kertoo.

Saako koiraa tuijottaa silmiin?

Hakion mukaan silmiin tuijottaminen on koiralle uhkaava ele ja saattaa provosoida sitä  – varsinkin jos silmiin katsomiseen yhdistyy joku muu ele, kuten jähmettynyt asento.

– Sitä kannattaa pyrkiä välttämään, katsoo mieluummin koirasta vähän ohi tai kääntää katseensa toiseen suuntaan. Vaikka ihminen toki haluaa säilyttää koiran näkökentässään, jotta näkee mitä se tekee, Hakio pohtii.

– Poispäin katsominen sen sijaan on hyvä ele, ja se on koirienkin elekielessä keino pyrkiä välttämään konfliktia.

Kädet kannattaa pitää alhaalla ja näkyvillä, sillä koiraa helposti kiinnostaa, onko ihmisellä kädessään jotain mielekästä. Jos kädet nostaa äkisti ylös, se saattaa saada koiran hyppäämään ihmistä kohti kiinnostuneena.

– Äkkinäiset liikkeet ja käsien nostaminen saattavat saada koiran helposti kiinnostumaan ja pyrkimään ihmistä kohden.

Jos vieras koira lähtee tulemaan kohti, ei siis kannata suosia äkkinäisiä liikkeitä tai koittaa pinkaista karkuun, vaan ennemminkin pysähtyä paikalleen.

Koirat havainnoivat vahvasti juuri ihmisten elekieltä sekä liikkeitä ja ne päihittävät Hakion mukaan sanallisen viestinnän mennen tullen.

– Tämän takia pelkäävän ihmisen onkin hankala huijata koiraa, sillä vaikka elekieli kertoisikin muuta, ihmisen haju voi paljastaa asian laidan hyvässä tai pahassa. Jos pyrkii olemaan elekielensä puolesta kovin neutraali, se saattaa näyttäytyä koiran mielestä ristiriitaisena käytöksenä, koska haju kertoo toista kuin elekieli.

Samalla tapaa kuin koira, myös ihminen pystyy kuitenkin käyttämään koiran näkökulmasta rauhoittavia eleitä: haukottelua ja kehon ravistelua, joka saattaa itseasiassa auttaa myös ihmistä rentoutumaan.

Koiranomistajien vastuu

Hakio neuvoo koirapelkoisia kommunikoimaan rohkeasti koiranomistajien kanssa.

– Voi sanoa, että "hei, mua vähän pelottaa tuo sun koira". Ymmärtävä koiranomistaja osaa kyllä sitten antaa tilaa ja viedä koiran esimerkiksi pois tilanteesta, Hakio vakuuttaa.

– Meille koiranomistajille on tärkeää ymmärtää, että pelkäävälle ihmiselle ei auta, vaikka koiranomistaja kuinka vakuuttelisi, että koira on kiltti. Se pelko on todellista koiran ystävällisestä käyttäytymisestä huolimatta.

Hakion mukaan koiraa pelkäävälle ihmiselle voisi tehdä ihan hyvää ylipäätään tutustua koirien maailmaan ja koirien elekieleen, ilman että tarvitsee edes olla koirien kanssa fyysisesti tekemisissä.

– Mitä tutummaksi pelottava asia käy ja mitä enemmän koiria oppii ymmärtämään, sitä helpompi pelkoa on käsitellä.

Koirien elekieleen tutustuminen on Hakion mukaan tarpeellista myös koiranomistajalle, jotta he oppisivat tunnistamaan omasta koirastaan merkit, että koiraa jännittää tai pelottaa.

Katso myös: Heiluva häntä ei kerro, että koira on iloinen – kiinnitä mieluummin huomiota tähän eleeseen!

Heiluva häntä ei tarkoita, että koira on iloinen – kiinnitä huomio mieluummin tähän! 2:21
Näistä asioista koiran heiluva häntä voi viestiä.

Lue myös:

    Uusimmat