Suomi

Mikko Koivu ja MM-pokaali
Mikko Koivu ja MM-pokaali Bratislavassa 2011.
Julkaistu 31.01.2012 11:55(Päivitetty 14.05.2013 10:12)

Suomi aloitti jääkiekon MM-kisoissa vuonna 1939. Mitalisaldo MM-kisoissa aukesi vuoden 1992 hopealla. Sen jälkeen Leijonat ovat saavuttaneet MM-tasolta hopeaa 1994, kultaa 1995, hopeaa 1998, hopeaa 1999, pronssia 2000, hopeaa 2001, pronssia 2006, hopeaa 2007, pronssia 2008 ja MM-kullan Bratislavasta 2011.

Olympialaisista Suomella on hopeaa 1988 ja 2006 sekä pronssia 1994, 1998 ja 2010.

Suomen jääkiekkohistorian suurin voitto on Norjan murskaaminen 20-1-lukemin Hämeenlinnassa 1947. Historian kovimman selkäsaunan Suomi on saanut Kanadalta, joka oli Oslossa 1958 parempi 24-0.

Päävalmentaja Jukka Jalonen

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen aloitti vuonna 2007 maajoukkueen kakkosvalmentajana. Vuoden 2008 MM-kisoissa Jalonen auttoi Doug Sheddeniä valmentamaan Suomen pronssimitaleille. Sheddenin sopimus päättyi kyseisiin kisoihin ja ennalta sovitun mukaisesti valmennusvastuu siirtyi Jaloselle.

Hänen ensimmäinen arvoturnauksensa päävalmentajana oli vuoden 2009 MM-kisat Sveitsissä. Tässä turnauksessa Leijonien tie päättyi puolivälieriin. Jalosen päävalmentajauran ensimmäinen mitali tuli Vancouverin 2010 olympiakisoista, jossa hän johdatti joukkueensa pronssille. Kevään 2010 MM-kisoista tuloksena oli jälleen viides sija.

Kaudelle 2010-11 Jalonen sai uuden apuvalmentajatiimin, kun Petri Matikainen ja Pasi Nurminen korvasivat aiemmin valmennukseen kuuluneet Timo Lehkosen ja Risto Dufvan. Koko kauden kestänyt projekti huipentui uskomattomiin mestaruusjuhliin Slovakian kisojen päätteeksi.

Huippuvalmentajan kannukset Jalonen hankki vuosina 2000–2007 jolloin hän toimi kuuden perättäisen kauden ajan SM-liigassa Hämeenlinnan Pallokerhon päävalmentajana. Kaudella 2005–06 Jalonen luotsasi HPK:lle seuran ensimmäisen Suomen mestaruuden.

Jalonen on ilmoittanut jättävänsä Leijonien päävalmentajan tehtävät kevään 2013 jälkeen. Joulukuussa 2012 Jalonen alkoi valmentaa venäläistä KHL-joukkuetta SKA Pietari.

Suomen joukkue vuonna 2013:

Maalivahdit:
Atte Engren TPS
Joni Ortio HIFK
Antti Raanta Ässät

Puolustajat:
Juuso Hietanen Torpedo, KHL
Janne Jalasvaara Dinamo Moskova, KHL
Lasse Kukkonen Rögle, SWE
Teemu Laakso Severstal Tsherepovets, KHL
Sami Lepistö Lev Praha, KHL
Ilari Melart HIFK
Tuukka Mäntylä Tappara
Ossi Väänänen Jokerit

Hyökkääjät:
Mikael Granlund, Minnesota Wild, NHL
Juhamatti Aaltonen Rögle, SWE
Marko Anttila TPS
Juha-Pekka Haataja Kärpät
Niklas Hagman Lokomotiv Jaroslavl, KHL
Juha-Pekka Hytönen Amur Habarovsk, KHL
Petri Kontiola Traktor Tsheljabinsk, KHL
Lauri Korpikoski Phoenix Coyotes, NHL
Jarno Koskiranta Tappara, KHL
Janne Pesonen Ak Bars Kazan, KHL
Antti Pihlström Salavat Julajev Ufa, KHL
Sakari Salminen KalPa
Veli-Matti Savinainen Ässät
Ville Viitaluoma HPK

Lue Juhani Tammisen arviot Leijona-pelaajista

Pelaajakortit myös Katsomossa