Suomessa on pian lisää "leppoisia" mutta todella myrkyllisiä käärmeitä

Helsingissä on tänään todistettu tapahtumaa, jota ei vielä muissa Pohjoismaissa ole nähty. Maailman myrkyllisimpiin käärmeisiin lukeutuva mustamamba on nimittäin muninnan tänä aamuna Helsingin Tropicariossa. 

Muninnan odotetaan tuottavan 10-25 munaa.

– Munia saattaa tulla paljon, mutta osa näistä voi olla kokonaan hedelmöitymättömiä, sen erottaa sitten värityksestä, kertoo Jarmo Lanki Tropicariosta.

Ensimmäisenä kuoriutunut mustamamba yhä Helsingissä

Muninnan jälkeen mustamambanaaras ei haudo munia, vaan jättää ne normaalisti luonnon armoille. Tropicariossa munat siirretään kuitenkin haudontalaatikkoon, joka pitää munat kosteina ja lämpiminä.

Poikaset kuoriutuvat noin kahden kuukauden kuluttua muninnasta.

– Ensimmäisellä kerralla kun tämä mustamamaba meillä lisääntyi, poikasia taisi tulla noin viisi. Niistä on säilytetty täällä yksi, ensimmäisenä kuoriutunut. Muut ovat menneet sitten muihin eläintarhoihin. Suomeen ei päädy yksikään, lähinnä muualle Eurooppaan, Lanki kertoo.

"Äkkinäisiä mutta lepposia"

Pohjoismaissa mustamamba on Lankin tietojen mukaan onnistunut lisääntymään aikaisemmin ainoastaan Tropicariossa. Nyt kuoriutuvista poikasista ei ole tarkoitus pitää Tropicariossa yhtäkään.

– Tuo ensimmäisenä kuoriutunut yksilö on täällä nyt venähtänyt sen verran pitkäksi, että sille olisi tarkoitus rakentaa oma terraario, Lanki toteaa.

– Ja olemme täällä muutenkin havainneet, että näitä on parempi olla korkeintaan kaksi, ne ovat aika äkkinäisiä liikkeiltään. Yllättävän leppoisia kuitenkin luonteeltaan. Useinhan näistä kerrotaan aikamoisia kauhutarinoita, mutta niihin ei ole kyllä syytä.

Mustamamba on maailman nopein käärme, sen hyökkäysnopeutta verrataan piiskan sivallukseen.

Kooltaan se on maailman toiseksi suurin myrkkykäärme ja saattaa kasvaa yli neljän metrin pituiseksi.  Toisin kuin käärmeen nimi antaisi olettaa, väritykseltään mustamamba on oliivin ruskea. Nimensä se on saanut pikimustasta suustaan. 

Lue myös:

    Uusimmat