Suomessa on ensimmäistä kertaa todettu lampaassa scrapie-tauti

Pohjoissuomalaisen tilan kaikki lampaat lopetetaan. Scrapie vastaa nautojen BSE-tautia.

Suomessa on ensimmäisen kerran todettu lampaassa scrapie-tauti. Sairastunut eläin on pohjoissuomalainen, Suomessa syntynyt 8-vuotias lammas, joka on kuollut tilalla. Kaikki tilan sekä kontaktitilojen lampaat lopetetaan.

Kyseessä on taudin NOR 98 -muoto, jota on eniten todettu Norjassa. Kyseistä taudin muotoa esiintyy jonkin verran myös muissa EU-maissa. Tauti esiintyy lammaskatraassa yleensä yksittäisenä tapauksena aiheuttaen usein molemminpuolista ontumista lampaalla.

Scrapie kuuluu TSE-tauteihin (siirrostettavissa oleviin sienimäisiin aivorappeumasairauksiin), joista tunnetuin on naudoilla esiintyvä BSE-tauti eli hullun lehmän tauti. Scrapie tarttuu pääasiassa emiltä jälkeläisille sekä ympäristön ja eläinten välityksellä muihin lampaisiin tai vuohiin.

Scrapien ei ole koskaan todettu aiheuttaneen ihmisen sairastumista. Taudin mahdollista yhteyttä BSE tautiin ei ole toistaiseksi pystytty selvittämään.

Suomessa todettu scrapie-tauti vuohessa vuonna 2002

Tartunta todettiin länsisuomalaisella tilalla. Vuohi, jossa tauti todettiin, oli 5-vuotias ja syntynyt Suomessa. Tilan kaikki lampaat ja vuohet lopetettiin tartunnan leviämisen estämiseksi.

Tila kuului Suomen kansalliseen scrapievalvontaohjelmaan. Ohjelma on pakollinen kaikille yli 40 uuhen tai kutun tiloille.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 29.06.2004)

Lue myös:

    Uusimmat