Suomen Yrittäjät: Lomarahat ja pekkaset pois

Suomen Yrittäjät esittää rajuja keinoja Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi. Toimitusjohtaja Jussi Järventaus vaatii, että lomarahoista ja pekkaspäiväkorvauksista on luovuttava.

– Kilpailukyvyn palauttaminen ei onnistu hienosäädöllä. On luovuttava totutusta ajattelusta. Tarvitaan vaikuttavia toimia mm. tuotantokustannusten alentamiseksi ja työpanoksen määrän lisäämiseksi, Järventaus sanoo SuomiAreena–tilaisuudessa Porissa.

Järventaus vaatii vaatii uudistuksia, jotka alentavat työvoimakustannuksia nopeasti. Hänen mielestään yksi keino on leikata tekemättömän työn kustannuksia.

— Työnantajayrittäjä maksaa työntekijöille vuosilomapalkan, lomarahan, arkipyhäkorvauksia, ns. pekkaskorvauksia, sairaus- ja perhevapaakorvauksia ilman, että työntekijän työpanos on käytettävissä, Järventaus listaa.

Järventauksen mukaan ainakin lomarahoista ja pekkaspäiväkorvauksista luopumalla parannettaisiin kilpailukykyä ja säilytettäisiin työpaikkoja.

— Pelkästään lomarahoista luopuminen alentaisi yritysten vuotuisia työvoimakustannuksia noin kuusi prosentia, Järventaus arvioi.

Alkuvaiheessa uudistus merkitsisi siis Järventauksen esityksen mukaan palkkojen alentumista.

— Kilpailukyvyn parantuessa ja taloustilanteen kohentuessa tilanne tasapainottuisi, sillä silloin on mahdollista korottaa tehdystä työstä maksettavia palkkoja. Vapaa-ajan korvausten vähentäminen myös lisäisi työpanosta, sillä halukkuus töistä poissaoloon pienenisi.

Lähde: Suomen Yrittäjät

Tarvitaan muutoksia työehtosopimuksiin

Järventaus korostaa, että tekemättömän työn palkkojen leikkaaminen edellyttäisi työehtosopimusten muutoksia.

— Toivottavasti työmarkkinaosapuolet näkevät tilanteen vakavuuden ja ryhtyvät toimiin. Jos niin ei käy, myös lainsäätäjällä on vastuunsa-

Hän vaatii työlainsäädäntöön säännöstä, joka sallii poiketa työehtosopimusten määräyksistä yritystasolla, kun yrittäjä ja työntekijät sopivat asiasta yhdessä. Se auttaisi sovittamaan palkanmuodostuksen ja muut työehdot yrityksen todellisen palkanmaksuvaran mukaan.

— Vapaa-ajan korvausten leikkaaminen toki kouraisisi syvältä suomalaisia työelämätottumuksia ja aiheuttaisi voimakkaita vastareaktioita. Etenkin pienen yrittäjän näkökulmasta työnantajan vastuut työntekijöistä ovat kuitenkin paisuneet tolkuttomiksi.

Järventauksen mukaan ehdotettuja toimia tarvitaan, jotta elintaso ei romahda.

— Joudumme kysymään, kumpi on tärkeämpää, vapaa-ajan korvaus vai työpaikka.

(MTV3)

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat