Suomen MotoGP-osakilpailu peruttu toista vuotta peräkkäin – lipun ostaneille tarjolla vaihto toiseen tapahtumaan

Heinäkuuksi kaavailtu ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan Suomen osakilpailu KymiRingissä on peruttu koronapandemian vuoksi. Asiasta tiedotti yleisötapahtuman  myynnistä ja tuotannosta vastaava Lahti Events Oy.

–  MotoGP-järjestelyt on aloitettu jo ennen pandemian puhkeamista. Tapahtuma-alaa globaalisti ravistelleen koronan vuoksi edellytyksiä kansainvälisen suurtapahtuman järjestämiseen ei vielä tänä kesänä ole. Pandemian pitkittyminen on aiheuttanut tapahtumien järjestämisessä myös merkittäviä epävarmuustekijöitä, ja olemmekin joutuneet muuttamaan alkuperäisiä suunnitelmia useampaan otteeseen, MotoGP-tapahtuman projektijohtaja Markku Vihtilä kertoi tiedotteessa.

Ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokan on tarkoitus kisata KymiRingin radalla kesällä 2022. Ensi vuoden kisakalenteri julkaistaan marras-joulukuussa. Tänä vuonna Suomen osakilpailun paikalla järjestetään Itävallassa Styrian GP.

Pääsylippujen palautuksesta ja vaihdosta vastaa lippu.fi. Lahti Events kertoo tiedotteessaan, että MotoGP-lipun voi halutessaan vaihtaa elokuulle suunniteltuun motocrossin MM-kisojen lippuun.

Lue myös:

    Uusimmat