Suomen mäkimiesten entinen päävalmentaja mukaan – Kuopiossa luodaan Kiinan olympiamenestystä isolla panoksella

Suomen mäkihyppymaajoukkueen päävalmentajana aiemmin toiminut Pekka Niemelä liittyy mukaan isännöimiinsä talviolympialaisiin tähtäävän Kiinan mäkihyppäjiä kehittävään projektiin.

Kuopiossa toimivaa projektia vetää Mika Kojonkoski. Mukana vuoden 2022 olympiaprojektissa on lukuisia muitakin suomalaisia mäkihypyn asiantuntijoita.

Vuosina 2010–14 Suomen mäkihyppymaajoukkuetta valmentanut Niemelä on toiminut pestinsä jälkeen muun muassa Turkin maajoukkuevalmentajana sekä luotsannut japanilaista yritysjoukkuetta, jossa harjoitteli myös mäkilegenda Noriaki Kasai

Nyt Niemelä pääsee työskentelemään kotikulmillaan Kuopiossa.

– Viimeiset neljä olympiadia, 16 vuotta ovat menneet maailmalla matkatessa ja valmentaessa eri kulttuureissa, trendi jatkuu mutta nyt minulle erityisen mieluisalla tavalla, Niemelä kommentoi tiedotteessa.

– Kulttuurit kohtaavat kotikaupungissani Kuopiossa, jossa sijaitsee Kiinaprojektin tukikohta, hän jatkaa.

Valmennustiimiin kuuluvat myös Janne Ylijärvi, Iisakki Nivala ja Matti Herola sekä fysiikkavalmentaja Antti Heinänen. Uransa lopettanut mäkihyppääjä Janne Happonen puolestaan vastaa valmennuksen lisäksi joukkueen varustekehityksestä. Rene Kojonkoski toimii projektin tukena.

– Optimaalinen ryhmä on saatu kasaan. Olen erittäin tyytyväinen taustatiimin osaamisen kokonaisuuteen. Uskon, että tällä ryhmällä pystymme tarjoamaan kokonaisvaltaisesti kiinalaisurheilijoille parhaan mahdollisen ohjelman ja intohimoisen kehittymisen ilmapiirin, Kojonkoski sanoo.

Mukana on myös viisi kiinalaisvalmentajaa, jotka ovat hakemassa oppia Kuopiosta.

Lue myös:

    Uusimmat