Omakotitalojen kunnosta pidetään hyvää huolta ja taloja korjataan ahkerasti. Kotitalousvähennystä käytetään vain remonteissa, joiden kustannukset kasvavat suuriksi.
Katso millaisia omakotitaloja nyt on myynnissä Jokakoti.fi-asuntopalvelusta.
Omakotiasujat käyttivät vuonna 2009 kaikkiin kodin remontteihin keskimäärin 7 000 euroa, todetaan asumisen suurmessujen aluksi torstaina julkaistussa korjausbarometrissä.
– Suomalainen korjausrakentamisen kulttuuri on sellainen, että korjataan omilla rahoilla pikkuhiljaa sen ymmärryksen mukaan mikä on. Remonttiin käytettynä 7 000 euroa omasta pussista on paljon rahaa, sanoo Suomen Omakotiliiton toiminnanjohtaja Juhani Nenonen.
Summasta ei voi kuitenkaan päätellä, menevätkö remonttirahat oikeisiin asioihin.
– Emme voi tietää, tehdäänkö remontteja optimaalisesti ja tarpeellisuusjärjestyksessä, Nenonen huomauttaa.
Vuonna 2009 käytettiin eniten rahaa kattojen ja keittiöiden korjaamiseen, molempiin noin 5 000 euroa. Kyselyssä nousi yksittäisistä korjaus- tai parannustöistä esille lämmitysjärjestelmän parantaminen: reilu neljännes vastaajista oli uusinut tai parantanut lämmitysjärjestelmää.
Lämmityksen lisäksi talojen energiatahokkuutta parannetaan ikkuna- ja oviremonteilla sekä ulkovaipan korjauksilla.
Kotitalousvähennystä käytetään suurissa remonteissa
Kyselyssä kartoitettiin kotitalousvähennyksen käyttöä vuonna 2009. Vähennystä käytettiin eniten juuri lämmitysjärjestelmien parantamiseen.

