Suomalainen NHL-huippulupaus sai kuulla olevansa menossa KHL:ään – tyrmää venäläistiedon MTV Urheilulle

Buffalo Sabresin huippulupauksiin lukeutuva suomalaisvahti Ukko-Pekka Luukkonen ampuu alas huhun, jonka mukaan hän olisi siirtymässä ensi kaudeksi KHL:ään.

Venäläisen Sport-Ekspressin toimittaja Artur Hairullin uutisoi Telegram-kanavallaan, että Luukkonen on kazakstanilaisen Barys Nur-Sultanin hankintalistalla. Luukkonen olisi ratkaisu Barysin maalivahtiongelmaan, Hairullin kirjoittaa.

Luukkonen sai kuulla uutisesta venäläisvahti Andrei Karejevilta, jonka joukkuekaverina suomalainen toimi toissa kaudella TPS:ssä.

MTV Urheilun tavoittama Luukkonen tyrmää venäläistiedon.

– Ei mitään hajua, mikä perä tuolla huhulla on, Luukkonen toteaa MTV Urheilulle.

Luukkonen pelasi osan viime kaudesta SM-liigassa lainalla, mutta kolme viime vuotta hän on edustanut Buffalon organisaatiota. Loukkaantumistenkin takia vyölle on kertynyt vain kolmetoista ottelua NHL:n puolella, mutta 23-vuotias maalivahti kuuluu seuran kirkkaimpiin tulevaisuudenlupauksiin.

Luukkosen NHL-sopimus on katkolla, eikä uutta ole kuulunut.

– Agentti työstää parhaillaan. Ei ole sen enempää kerrottavaa, hän sanoo.

– En ainakaan KHL:ään ole menossa.

Loukkaantumiset ovat toistaiseksi taakse jäänyttä elämää.

– Kondis on hyvä. Olen treenannut kesällä kovaa ja tehnyt paljon hommia.

Juttua korjattu kello 18.05: Luukkonen pelasi TPS:ssä viime kauden sijaan toissa kaudella.

Lue myös:

    Uusimmat