Sukulaissuhteet uusiksi! Leijonakuninkaan Mufasa ja Scar eivät olekaan veljeksiä

Uusi Leijonakuningas -elokuvan traileri julkaistiin 1:34
Uuden Leijonakuningas-elokuvan traileri julkaistiin

Leijonakuninkaan Mufasa ja Scar eivät ole biologisia veljeksiä elokuvassa, eivätkä olisi sitä luonnossakaan.

Vuonna 1994 ensi-iltansa saanut legendaarinen Disneyn animaatioelokuva Leijonakuningas ja sen tarina on monille erittäin tuttu.

Elokuvassa Simban isä, Jylhämaan kuningas Mufasa saa surmansa kruunua himoitsevan veljensä Scarin toimesta. Nuori Simba karkaa luullen olevansa syypää isänsä traagiseen kuolemaan, ystävystyen karkumatkallaan mangusti Timonin sekä pahkasika Pumban kanssa. Tällä välin Scar on ottanut Jylhämaan haltuunsa tuhoten sen kauneuden. Tästä kuultuaan Simba palaa kotiin ottamaan oikean paikkansa uutena kuninkaana. 

Tarinassa on kuitenkin yksi fakta, joka vaatii tarkempaa oikaisua. Nimittäin se, etteivät Mufasa ja Scar oikeasti olleetkaan veljeksiä, tai ainakaan he eivät olleet virallisesti sukua toisilleen. 

Elokuvan tekijöiden Don Hahnin sekä Rob Minkoffin mukaan asia on loppujen lopuksi varsin looginen – sekä luonnollinen.

– Puhuimme, että olisi erittäin epätodennäköistä, että heillä kummallakin olisi samat vanhemmat. Se liittyy tapaan, jolla leijonat toimivat luonnossa. Kun urosleijona vanhenee, toinen leijona tulee ja tappaa lauman johtajan, Hahn selittää.

Lauman uudella johtajalla on tapana vanhan uroksen surmaamisen lisäksi tappaa laumassa olleet vanhan uroksen pennut. Hahnin mukaan tästä syystä ei ole loogista, että Mufasalla ja Scarilla olisi yhteiset vanhemmat. 

– Toisinaan on laumoja, joissa on kaksi urosleijonaa, jotka elävät mielenkiintoisessa dynamiikassa sillä ne eivät ole tasavertaisia. Toinen leijona tulee aina olemaan jollain tavalla varjoissa. 

Hahnin mukaan elokuvan haluttiin olevan tältä osin biologisesti mahdollisimman todenmukainen. 

– Näin ollen päättelimme, ettei Mufasalla ja Scarilla oikeastaan voisi olla samoja geenejä. Itseasiassa se on myös mitä Scar toteaa. Elokuvassa on lause, jossa Scar sanoo: "Olen sukupuun matalasta päästä" puhuessaan Mufasalle, joka on vihainen koska Scar ei osallistunut Simban kruunajaisiin. 

Vaikka Mufasa kutsuu Scaria veljekseen elokuvassa, ja vaikka tämä on suurimmalta osin osa leijonien perhettä, Scar muiden lomassa tietää, ettei oikeasti kuulu siihen. Scar on heikommassa asemassa kahdesta urosleijonasta, jonka johdosta hän päätyy äärimmäiseen ratkaisuun ja surmaamaan Mufasan. 

Lue myös:

    Uusimmat