Stressaako työ? Näin vähennät sydäntautien riskiä

Stressaava työ kohottaa riskiä sairastua sepelvaltiomotautiin. Uuden tutkimuksen mukaan terveellisillä elämäntavoilla voi kuitenkin minimoida riskin.

Ihmiset, jotka tekevät stressaavaa työtä ja elävät epäterveellisesti sairastuvat sepelvaltiomotautiin muita useammin.Lontoon yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan riski sydäntauteihin vähenee, jos stressaavaa työtä tekevä noudattaa terveellisiä elämäntapoja.

Tutkimus toteutettiin tarkastelemalla seitsemää tutkimusta, joihin oli osallistunut 102 128 tervettä ihmistä vuosina 1985-2000. Tutkimukseen osallistuneet olivat 17-70-vuotiaita ja he olivat kotoisin Britanniasta, Ranskasta, Belgiasta, Ruotsista ja Suomesta. Yli puolet heistä oli naisia. Tutkimukseen osallistuneista 16 prosenttia kärsi työstressistä.

Tutkijat jakoivat ihmisten elämäntavat eri kategorioihin tupakoinnin, alkoholinkäytön, fyysisen aktiivisuuden tai epäaktiivisuuden ja painoindeksin mukaan. Terveellisiin elämäntapoihin ei liittynyt elintapoihin liittyviä riskitekijöitä, kohtalaisen epäterveelliset elämäntavat sisälsivät yhden riskitekijän ja epäterveelliset elämäntavat nostivat riskitekijöitä 2-4 pisteellä.

Tutkittavista 1086 sairastui sepelvaltiomotautiin tutkimusjakson aikana. Epäterveelliset elämäntavat nostivat huomattavasti riskiä sairastumiseen. Jopa 31,2 prosenttia tuhannesta epäterveellisiä elämäntapoja noudattavista ja stressaavaa työtä tekevistä sairastui tutkimusjakson aikana, kun vain 14,7 prosenttia terveellisiä elämäntapoja noudattaneista ja stressaavaa työtä tekevistä sairastui.

Ole aktiivinen joka päivä

Tutkimus osoittaa selkeästi, että riski sairastua sepelvaltimotautiin oli korkein niiden tutkittavien joukossa, joilla oli työstressiä ja epäterveelliset elämäntavat.

– Työstressistä kärsivät ja terveellisiä elämäntapoja noudattavat sairastuivat puolet harvemmin. Tutkimustulos osoittaa siis, että terveelliset elämäntavat voivat vähentää merkittävästi riskiä sairastua työstressiin liittyvään sepelvaltimotautiin, tohtori Catherine Hood kertoo.

Elämäntapamuutosta ei kannata siis viivytellä.

– Jos poltat, mieti miten voit lopettaa. On olemassa monia tupakoinnin lopettamiseen tähtääviä ohjelmia, joten puhu lääkärisi ja farmaseuttisi kanssa kuka voi auttaa. Noudata lisäksi terveellistä ja tasapainoista ruokavaliota, jossa on paljon vitamiineja ja mineraaleja, äläkä unohda syödä viittä annosta hedelmiä ja vihanneksia päivässä. Tarkkaile alkoholinkäyttöäsi. Naukkailu saattaa vähentää stressiäsi työpäivän jälkeen, mutta on hyvin helppoa nauttia alkoholia liikaa. Alkoholissa on myös paljon sokeria, joten se lisää kiloja vyötäröllesi.

–Ja viimeisenä mutta ei vähäisempänä, pysy aktiivisena. Yritä liikkua joka päivä. Sinun ei ole pakko mennä salille tai käydä juoksemassa. Rivakka 20 minuutin kävely päivittäin, uiminen, tanssiminen tai vaikkapa kotityöt pitävät sinut liikkeessä, Hood sanoo.

Opettele rentoutumaan Namaste jooga -sarjan avulla

Lue myös:

AVA, Maarit Rasi

Lähde: Female First

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat