Jokelan pulkkamurhan uhria kidutettiin kerrostaloasunnossa useiden päivien ajan. Teon aikana asunnossa kävi sekä epäillyn että uhrin tuttavia, minkä lisäksi epäilty viestitteli väkivallasta eri tahoille.
Useampi henkilö tiesi, että 35-vuotias jokelalaismies syytti tuntemaansa 36-vuotiasta hyvinkääläisnaista amfetamiinierän varastamisesta. Hän epäili, että nainen olisi sekoittanut noin 100 gramman huume-erään jotakin toista ainetta ja ottanut osan itselleen.
Moni näistä myös näki miehen naiseen kohdistaman väkivallan, mutta kukaan ei tehnyt mitään auttaakseen naista tai ilmoittaakseen viranomaisille.
Jo lokakuun alussa mies lähetti tuttavalleen viestin, jossa kertoi suunnittelemastaan väkivallasta.
– Mä satutan sitä ihmist niin paljo, et sitä ei vittu ikin satuttanu kukaa.
Miestä syytetään parhaillaan murhasta Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Rikos paljastui, kun 36-vuotiaan naisen ruumis löytyi maastosta marraskuussa.
Tapauksen esitutkinta piirtää raadollisen kuvan siitä, millaista elämä suomalaisissa huumepiireissä saattaa olla. Päihteidenkäyttö on päivittäistä, rahaa lainataan jatkuvasti puolin ja toisin, eikä itselle kuulumattomiin asioihin haluta puuttua.




