SS: EU:n ruoka-apu loppuu monessa paikassa

EU-avun jakamisen lopettaa ensi vuonna puolet Suomen järjestöistä. Ensi vuonna EU on suunnannut Suomen ruoka-apuun pelkkää maitojauhetta, mikä on johtanut Savon Sanomien mukaan siihen, että puolet ruoka-apua jakavista järjestöistä jättää ottamatta sitä vastaan.

741 tonnia maitojauhetta tulee Virosta ja Hollannista. Aiempina vuosina Suomi on saanut ylijäämävarastoista myös viljaa.

Suurimpia ruoka-apua jakavia järjestöjä ovat Kirkkopalvelut, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Suomen pelastusarmeijan säätiö ja Työttömien valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö (TVY).

Tänä syksynä EU:n elintarvikkeita jakaa 79 jäsenjärjestöä.

Savon Sanomien mukaan vuonna 2013 avustuksissa saattaa olla taas muutakin kuin maitojauhetta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat