Mainos

Sotilaslääketieteen keskus Hennalaan

Alkuperäinen suunnitelma, jonka mukaan keskus olisi sijoitettu Päijät-Hämeen keskussairaalan yhteyteen, osoittautui liian kalliiksi.

Puolustusvoimien sotilaslääketieteen keskuksen sijoituspaikaksi on varmistumassa Hennalan varuskunta Lahdessa. Puolustusministeriön mukaan asiasta on tarkoitus päättää lopullisesti lähipäivinä.

Vielä tämän vuoden alussa keskusta oltiin sijoittamassa Päijät-Hämeen keskussairaalan yhteyteen. Kustannuslaskelmat kuitenkin osoittivat suunnitellun, liki kolmen miljoonan euron hankkeen olevan liian kallis. Näin ollen ministeriö päätyi siihen, että Hennalan varuskunnan tilat peruskorjataan laitokselle sopivaksi. Kliinisen työn ja erikoissairaanhoidon palvelujen osalta puolustusvoimat tukeutuu alkuperäisen suunnitelman mukaisesti keskussairaalaan.

Sotilaslääketieteen keskuksen perustaminen liittyy puolustusvoimien lääkintähuollon kokonaisuudistukseen, joka toteutetaan vuoden 2006 alussa. Nykyinen Keskussotilassairaala ja Sotilasapteekki lakkautetaan Helsingin Tilkanmäessä. Pääkaupunkiseudulle jäävät ilmailuun sekä uudet biologiseen ja kemialliseen suojeluun liittyvät toiminnot.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.