Sorsakosken kosketinsoittaja: Vielä eilen läheteltiin terveisiä

Laulaja Topi Sorsakosken nykyisen Kulkukoirat-yhtyeen kosketinsoittaja Tero Kaario on turtunut kuultuaan muutama tunti sitten laulajan kuolemasta.

- Toki se iso järkytys oli, vaikka tietyt asiat olivatkin etukäteen tiedossa. Vielä eilen olin sinnepäin yhteydessä, ja taustalta kovasti terveisiä huudeltiin.

MTV3:n uutisten tavoittama Kaario sanoo Sorsakosken antaneen viimeisilläkin keikoilla keväällä kaikkensa, vaikka jotain erikoista oli jo havaittavissa.

- Topi antoi lavalla aina sataprosenttisesti kaiken. Viimeisillä keikoilla hänellä oli paha yskä tai flunssa. Semmoisia merkkejä oli, että ihan kaikki ei ole ok. Kun se lopullinen tieto syövästä tuli, niin voi sanoa, että ihan viimeiselle siniselle Topi esiintyi.

"Hieno mies lähti liian varhain"

Kaario oppi tuntemaan Topi Sorsakoskena esiintyneen Pekka Tammilehdon erittäin hyvin myös yksityiselämässä.

- Täytyy sanoa, että ei pahaa sanaa. Erittäin hieno mies niin yksityiselämässä kuin bändin pomona ja työnantajanakin, Kaario muistelee.

- Mua on kaihertanutkin se, että julkisuus yleensä tarttuu tupakointiin tai viinanjuontiin. Kaikkeen raflaavaan, eikä keskity ihmisen persoonaan. Topi oli ihan kaikkea muuta, kun mitä julkisuudesta saattoi lukea.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat