Yksi Facebook-teko voi tehdä sinusta onnellisemman – uskallatko kokeilla?

Näin tilaat Facebookin sinusta keräämät tiedot – selkeä ohjevideo 1:41
Näin tilaat Facebookin sinusta keräämät tiedot!

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan kuukauden tauko Facebookista parantaa hyvinvointia, mutta vähentää uutistietämystä. Tammikuun lopussa julkaistusta tutkimuksesta uutisoivat muiden muassa yhdysvaltalaislehti The Washington Post sekä brittilehti The Guardian.

Facebookilla on arviolta yli 2,3 miljardia käyttäjää ympäri maailman. Siinä missä palvelu helpottaa yhteydenpitoa ihmisten kanssa ja auttaa pysymään perillä päivän polttavista puheenaiheista, voi sosiaalinen media aiheuttaa myös ahdistusta – etenkin nuoret saattavat määrittää arvonsa somessa saavuttamansa suosion perusteella.

Facebookia on syytetty myös valtavasta datavuodosta ja tiedonkeruusta, minkä lisäksi palvelussa liikkuu huijausviestejä.

Siltikin palvelusta uloskirjautuminen tuntuu monesta ylitsepääsemättömältä. New Yorkin yliopiston ja Stanfordin yliopiston tutkimus antaa uuden pontimen poistaa Facebook-tilinsä edes väliaikaisesti. Näyttäisi nimittäin siltä, että se lisää ihmisen onnellisuutta.

Hyvinvointia ja heikompaa uutistietämystä

Tutkimukseen osallistui 2844 Facebook-käyttäjää Yhdysvaltojen välivaalien aikaan vuonna 2018. Osallistujat olivat suhteellisen nuoria, korkeasti koulutettuja ja vasemmistolaisia verrattuna keskivertoon Facebook-käyttäjään. He kertoivat käyttäneensä Facebookia päivittäin yli vartin ajan.

Osallistujat lopettivat Facebookin käytön neljän viikon ajaksi. Vastauksista päätellen Facebookissa norkoilun lopettaminen lisäsi verkon ulkopuolella vietettyä aikaa, keskittymiskykyä, television katselua sekä sosiaalista kanssakäymistä perheen ja ystävien kanssa. Tauko Facebookista vapautti keskimäärin tunnin lisää aikaa päiviin.

Samanaikaisesti tieto senhetkisistä tapahtumista ja poliittisen ilmapiirin kahtiajaosta väheni, mikä hillitsi henkilön ajatuksenjuoksun kiivautta.

Erityisen kiinnostavana voi pitää sitä, että ero Facebookista näkyi pienenä mutta merkittävänä erona ihmisten kokemassa onnellisuudessa ja tyytyväisyydessä. Ilman Facebookia elämä tuntui siis väliaikaisesti paremmalta.

Tauko Facebookista näkyi vielä kuukauden mittaisen kokeen jälkeenkin. Osallistujat käyttivät palvelua edelleen vähemmän.

Tutkijoiden mukaan tulokset viittaavat siihen, että ihmiset käyttävät sosiaalista mediaa enemmän kuin heidän pitäisi. 

Facebookin käytöllä myös selkeitä hyötyjä

Facebook kommentoi tutkimusta The Washington Postille kertomalla keskittyvänsä edistämään palvelussa merkityksellisiä yhteyksiä ja työkaluja, joilla käyttäjät voivat hallinnoida kokemustaan. Facebookin mielestä tutkimus on yksi monista aiheeseen liittyvistä, ja näin sitä pitäisi myös tulkita.

Myös itse tutkijat muistuttavat, että Facebookin ja sosiaalisen median käytöllä yleisestikin on selkeitä hyötyjä. Sosiaalisen median palvelut ovat tärkeitä ystäviä ja perheitä yhdistäviä alustoja sekä tiedon, viihteen ja yhteisöllisyyden lähteitä. Vuonna 2018 julkaistussa australialaistutkimuksessa huomattiinkin, että täydellinen irrottautuminen sosiaalisesta mediasta lisäsi ihmisten yksinäisyyttä.

Tutkimus kuitenkin muistuttaa, että käytöllä on myös selvät haittapuolensa.

Näin poistat tilisi

  1. Klikkaa Facebook-sivun oikean ylänurkan pudotusvalikkoa ja valitse "Asetukset".
  2. Valitse asetusten alta kohta "Facebook-tietosi".
  3. Alimpana näkyy vaihtoehto "Poista tilisi ja tietosi". Klikkaa sitä.
  4. Klikkaa "Poista käyttäjätili".

Lue myös:

    Uusimmat