Sipilä keskusteli hallituksen erosta presidentin kanssa jo eilen

Pääministeri Sipilä kertoo keskustelleensa hallituksen erosta alustavasti presidentti Niinistön kanssa eilen illalla ja hallituskumppaneiden kanssa tänään aamulla.

Sipilä ilmoitti pyysi virallisesti hallituksensa eroa tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä aamupäivällä. Niinistö myönsi eron. 

– Kuuntelin tarkkaan, mitä sisäinen ääneni sanoo. Johtopäätös on se, että hallitukseni on jätettävä eronpyyntönsä. Sen olen juuri äsken tehnyt tasavallan presidentille. Kannan oman vastuuni.

Maakuntamalli jää

Sipilä sanoi tiedotustilaisuudessa, että hänen eduskunnasta viime päivinä saamansa tilannekuva velvoitti hänet tekemään johtopäätökset.

Keskusta ei Sipilän mukaan aio luopua maakuntamallista.

– Olen valmis kutsumaan puolueiden edustajat pyöreän pöydän ääreen ja miettimään, miten tästä mennään eteenpäin, Sipilä sanoo.

Sipilän hallitus jatkaa uuden halllituksen muodostamiseen saakka toimitusministeriöstönä.


Lue myös:

    Uusimmat