Himoshoppaus voi olla ihan oikea sairaus. Sitä leimaavat onnen huuma ostamisen yhteydessä – ostipa mitä tahansa – ja sitä seuraava krapulanomainen pahanolon tunne
Sophie Kinsellan Himoshoppaajan salaiset unelmat ja muut Himoshoppaaja-sarjan kirjat ovat tutustuttaneet meidät Becky Bloomwoodiin, shoppailua intohimoisesti rakastavaan naiseen, joka keksii mitä mielikuvituksellisimpia keinoja pystyäkseen jatkamaan ostoskierroksiaan. Hän saattaa esimerkiksi heittää Visa-laskut läheiselle roskalavalle siinä toivossa, että joku tuntematon ”maksaisi ne vahingossa” tai että ne yksinkertaisesti katoaisivat jonnekin.
Muotivaatteita rakastava lontoolainen Becky ostelee vaatteita ja muuta tavaraa reippaasti yli oman tarpeensa, itse asiassa enemmän kuin voi edes käyttää. Hänen komerostaan paljastuu silloin tällöin yllätyksiä, joita hän ei edes heti muista hankkineensa. – Aiotko sinä koskaan käyttää mitään näistä? kauhistelee aviomies katsoessaan Beckyn pursuilevia vaatekaappeja.
Ostohumala ja -krapula
Fiktiivisen Beckyn ongelmilla on vankka todellisuuspohja. Pakonomainen ostaminen voi olla hoitoa tarvitsevat sairaus siinä missä muunlaisetkin riippuvuudet.
Lähes kaikki naiset pitävät ostoksilla käynnistä ainakin silloin kun eivät ole tyystin rahattomia, mutta useimmat osaavat suhteuttaa hankinnat kukkaronsa paksuuteen. On kuitenkin mukavaa käydä ainakin katselemassa valikoimia ja tehdä ikkunaostoksia, ja erityisen mukavaa on istua jälkeenpäin kahvilla ystävän kanssa ja rupatella juuri tehdyistä hankinnoista.
Asiantuntijoiden mukaan kontrolloimattomalla shoppailulla etsitään tyydytystä tarpeisiin, joihin uuden omistaminen tuntuu auttavan hetkellisesti. Ostoriippuvuus on eräs riippuvuuskäyttäytymisen muoto, jolle on tunnusomaista vastustamaton halu ostaa tavaroita, vaikka niitä ei ollenkaan välttämättä tarvitse ja vaikka tietää, ettei niihin olisi varaa. Lievänä muotona tämä riippuvuus vaivaa vain ajoittain, vakavammissa tapauksissa koko elämä tuntuu pyörivän ostamisen suunnittelun ja ostamisen ympärillä.
