Serbit julistavat voittaneensa Kosovossa

Serbian pääministeri Mirko Marjanovic ilmoitti tänään, että Serbian turvallisuusjoukot ovat kukistaneet albaaniseparistien kapinan Kosovossa ja hyökkäys alueella on nyt ohi.

Ilmoituksesta huolimatta Kosovossa puhkesi jälleen kiivaita taisteluja. Maakunnan pääkaupungissa Pristinassa oleva serbien tiedotuskeskus sanoi "useiden kymmenien" Kosovon albaanien saaneen surmansa Jezerske Planinessa, Suvajoen eteläpuolella. Keskuksen mukaan alueella olevat serbijoukot tulittivat kolmea kylää. Myös YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n edustaja kertoi kuulleensa tykistötulitusta. Ilmoittaessaan sotatoimien päättymisestä Marjanovic tarjosi armahdusta kaikille albaaneille, jotka luovuttavat aseensa kymmenen päivän sisällä ja voivat todistaa, etteivät he ole syyllistyneet rikollisiin toimiin.

-Tästä päivästä lähtien kaikki terrorismin vastaiset toimet (Kosovossa) ovat päättyneet, Marjanovic kertoi Serbian parlamentin erityisistunnossa, joka oli kutsuttu koolle pohtimaan Kosovon tilanteen ratkaisua. "Terrorismin vastaiset yksiköt" voivat Marjanovicin mukaan nyt aloittaa paluun tukikohtiinsa. Ne jäävät kuitenkin supistettuinakin tukikohtiinsa siltä varalta, että jokin terroristijärjestö muodostetaan uudelleen Kosovossa.

Maakunnan johtoon toimeenpaneva neuvosto

Parlamentti muodosti pääministeriä kuultuaan toimeenpanevan neuvoston johtamaan Kosovon koko siviilihallintoa siksi kunnes maakunnan autonomiasta on saatu aikaan poliittinen sopimus. Kosovon albaaneja pyydetään osallistumaan neuvoston työhön. Varapääministeri Vojislav Seseljin mukaan neuvosto toimii väliaikaisena hallituksena siksi kunnes maakunnassa pidetään kaikkien osapuolten sopimuksesta vaalit. Mikään ei viitannut siihen, että Kosovon albaanijohtajien kanssa olisi etukäteen neuvoteltu neuvoston muodostamisesta tai että he olisivat valmiit osallistumaan sen työhön. Tähän asti he ovat kieltäytyneet keskustelemasta serbien kanssa niin kauan kuin hyökkäys maakunnassa jatkuu. Kosovon taisteluissa on seitsemän viime kuukauden aikana kuollut noin 800 ihmistä, ja 300000 on joutunut pakenemaan kodeistaan.

Naton uhkaukset purivat

Serbian ilmoituksen taustalla nähtiin Naton voimistuneet valmistelut rankaisevien ilmaiskujen toimeenpanemiseksi. Yhdysvaltain puolustusministeri William Cohen uhkasi pari päivää sitten Jugoslavian presidenttiä Slobodan Miloseviciä ilmaiskuilla, ellei Kosovon verenvuodatus lopu pian. Puolustusministeri Cohen toisti varoituksensa maanantaina Roomassa, jossa hän neuvotteli italialaisen virkaveljensä Beniamino Andreattan kanssa. -Milosevicille on annettava hyvin voimakas ja uskottava uhkaus, jotta hän perääntyisi siitä, mitä hän on tekemässä, Cohen sanoi toimittajille ennen tapaamista. Cohen ei erityisesti viitannut Marjanovicin maanantaiseen lausuntoon, mutta sanoi, että Milosevicin on vedettävä "sotilaansa takaisin, poliisinsa takaisin, sallittava humanitäärinen apu kansalaisjärjestöille ja suostuttava neuvottelemaan Kosovon rauhasta".

Puolustusministeri Cohen totesi, että Yhdysvaltain kanta perustuu kokemukseen ja varoitti, että 50000 ihmistä on talven tullessa vaarassa kuolla nälkään tai paleltua kuoliaaksi. Marjanovicin mukaan Serbia aloittaa uuden hyökkäyksen vain siinä tapauksessa, että Kosovossa "ilmenee uutta rikollis- tai terroristitoimintaa". Muuan nimettömänä pysytellyt Naton virkamies sanoi kuitenkin Brysselissä, että Nato aikoo itse varmistua siitä, että serbijoukot ovat lopettaneet hyökkäyksensä. -Slobodan Milosevic ei ole ennenkään pitänyt lupauksiaan. Toimittajien mukaan serbijoukot jatkoivat vielä eilen hyökkäystään Kosovon vapautusarmeijan UCK:n sissejä vastaan Pristinan eteläpuolella.

(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat