Puhu seksistä avoimesti kumppanisi kanssa ennen parisuhteen aloittamista. Sille on tärkeä syy.
Parisuhteen alussa keskustellaan tärkeistä asioista, kuten näkemyksistä perheenlisäystä tai avioliittoa kohtaan. Mutta oman empiirisen tutkimukseni mukaan yhdestä merkittävästä asiasta ei kenties keskustella ennen kuin on liian myöhäistä – nimittäin omista tarpeista seksiin liittyen.
Usein kyllä kirjoitetaan siitä, mitä tehdä, jos pariskunnan seksihalut eivät kohtaa. Toinen haluaa enemmän, toinen vähemmän, mitä voi tehdä? Tietenkin silloin, kun ongelmat ilmestyvät itsestä riippumattomista syistä, kuten työstressin, perheenlisäyksen tai terveydellisten syiden takia, tästä voi ja pitää puhua ja miettiä, mitä asialle voisi tehdä. Mutta joskus ongelmat ovat voineet olla olemassa ihan alusta asti, ja voiko siitä syyttää kuin itseään?
Luin hiljattain sekä Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tutun Elina Tanskasen että amerikkalaistenkin asiantuntijoidenkin haastattelut. Heidän mielestään mitään normaalia seksimäärää ei parisuhteeseen voi määritellä. Ei tietenkään voi. Jokainen pariskunta määrittelee luonnollisesti oman norminsa. . Asiantuntijan mukaan ”kommunikaatio odotuksista, tarpeista, tahdosta ja haluista on supertärkeää”.
