Ystävien kanssa puhumalla ratkeaa moni asia.
Hiljattain MTV Lifestyle uutisoi syistä, joiden vuoksi seksielämästä kannattaa puhua ystävien kanssa, ja allekirjoitan syyt ihan täysin. Mietin tosin, onko tällainen listaus todella tarpeen? Eivätkö kaikki puhukaan ystäviensä kanssa seksistä? En valehtele, jos väitän, että tiettyjen tyyppien kanssa en juuri mistään muusta puhukaan.
Seksistä puhumalla moni asia selviää ja voi oppia uuttakin. Mikä oikeasti on hauskempaa kuin nauraa yhdessä ystävien kanssa hassuille seksikommelluksille tai kertoa kuumasta yhden illan jutustaan tai ihastuksistaan?
Asioista pitäisi kuitenkin pystyä puhumaan ystävilleen myös silloin, kun ne eivät ole ilahduttavia.
Äskettäin eräs ystäväni paljastikin tehneensä jotain, mitä katui syvästi, ja halusi jutella tapahtuneesta. Hän oli mennyt sänkyyn miehen kanssa, vaikka tiesi tämän olleen oman erittäin hyvän ystävänsä ensimmäinen vakavasti otettava poikaystävä. Siis tyyppi, jolle ystävä oli menettänyt neitsyytensä. Tyyppi, joka oli aikoinaan – kenties vieläkin – merkannut todella paljon sille ystävälle. Tilannetta ei helpottanut se, että seksi sattui olemaan parasta, mitä vuosia villinä sinkkuna viihtynyt ystäväni oli saanut aikoihin.