Seksikolumni: Halukas nainen saa miehen sortumaan tähän ääliömäiseen virheeseen

Parisuhteen haluttoman osapuolen on turha syyllistää kumppania tämän haluista.

Hiljattain uutisoitiin tutkimuksesta, jossa pääteltiin parisuhteen seksittömyyden olevan käytännössä miehistä kiinni. Vaikka en lainkaan epäile, etteikö tilanne voisi olla toisinkin päin, viime aikoina ystäväpiirissäni keskustelua on herättänyt nimenomaan miesten haluttomuus tyydyttää kumppaniaan. 

Sen lisäksi, että modernit miehet tuntuvat olevan kykenemättömiä toimimaan stereotyyppisen mahtisonnin elkeiden mukaan, heillä tuntuu olevan myös tapana sortua järkyttävään virheeseen: syyllistämään halukasta kumppaniaan.

Seksistä kieltäytyvä mies saattaa kutsua kumppaniaan vaikkapa ’pornohiireksi’ tai ’nymfomaaniksi’ vihjaten, että tällä täysin "epänormaalilla" halulla varustettu nainen ei voi olettaa, että mies jaksaisi pysyä tämän tahdissa. Kuka muka jaksaa useammin kuin kerran kahdessa viikossa? Et varmaan itse halua kuulla (tätäkään) syyllistämistä halujesi puutteesta, joten on aivan turha kääntää tilannetta halukkaan osapuolenkaan syyksi. 

Tai kun nainen ilmoittaa suoraan miehelle, että ’nyt panettaa’, miehen laiska vastaus voi olla ’ainahan sua panettaa’. Ikään kuin siinä, että nainen haluaa miestään, ei ole mitään uutta, eikä sille asialle siten tarvitse tehdä mitään. Siinähän panettaa, niinkö?

Kuulemani mukaan eräs mies puolestaan perusteli haluttomuuttaan hypätä petipuuhiin sillä, että ’sähän haluat joku kolme kertaa päivässä’. Öö, niin mitä sitten? Kun et pysty kolmeen kertaan päivässä, et tyydytä ollenkaan?

Luulen, että kumppanin haluttomuuteen tottunut on valmis joustamaan omista tarpeistaan, jos toinenkin osapuoli tulisi edes vähän vastaan. Jonkinlaiseen kompromissiin pitäisi nimittäin kyllä päästä. Ei se haluttomampi voi vain sanella diktaattorin elkein, milloin suhteessa harrastetaan seksiä – tai harrastetaanko ollenkaan. Parisuhde ei toimi niin.

Missä ovat ne kaikki stereotyyppiset miehet, jotka eivät muuta ajattelekaan kuin seksiä? Haluan sellaisen. Sellaisen, joka lähettää tuhmia viestejä, puristaa takapuolesta, eikä pysty panetukseltaan katsomaan edes elokuvaa loppuun.

Mistä ihmeestä kumpuavat nämä hemmetin vässykät, joiden mielestä naisen tyydyttäminen on asia, jonka voi hoitaa, jos sattuu jaksamaan? Uutispommi: Ei se ole.

Jo pelkästään naisten Facebook-ryhmissä käydyistä keskusteluista paljastuu, että sellaisia halukkaita naisia, jotka eivät saa niin usein kuin haluaisivat, on paljon. Mies, ilmainen vinkki: jos mielii pitää parisuhteesta kiinni, niin kyllä siinä pitää nähdä vähän vaivaakin.

Ei se niin mene, että jos halut menevät täysin ristiin, niin haluttomampi osapuoli voi vain nysvätä siinä omassa haluttomuudessaan ihan vaan, koska ”ei huvita”. Kyllä se halukkaampi osapuoli on kuitenkin ihminen ja kaipaa jotain muuta selitystä – tai oikeastaan vähemmän selitystä ja enemmän seksiä. Sairaudet ja muut ovat ihan asia erikseen, mutta pelkkä ”ei tee mieli” käy raskaaksi. Nainen kuitenkin lähtökohtaisesti haluaa tuntea olonsa halutuksi. Ja jos haluton vetoaa siihen, etteivät halut lähde käyntiin nappia painamalla, niin eivät ne halut toiselta osapuolelta myöskään katoa nappia painamalla. Jatkuvassa kiimassa eläminen on todella hankalaa.

Yksi syy, miksen hyväksy toisen kumppanin seksittä jättämistä, on myös se, että on miljoonaa tapaa, joilla kumppanille voisi hoitaa tyydytyksen, vaikkei itse leikkiin mukaan muuten jaksaisi lähteäkään. Pelkkä itsensä räplääminen käy nimittäin taatusti tylsäksi kenen tahansa naisen mielestä. Ja ihan kuin siinä tohinassa ei nyt alkaisi nysvääjämiestä jo haluttamaankin?

Halulle pitää vain antaa mahdollisuus. Kannattaa myös muistaa, että useiden asiantuntijoiden mukaan ’seksi lisää seksiä’, tarkoittaen siis sitä, että mitä enemmän sitä harrastat, sitä enemmän sitä haluat. Kannattaa kokeilla.

On typerää ja lyhytnäköistä evätä seksi kumppanilta, ja olettaa, että tämä pysyy uskollisena. Turha itkeä, jos vaimo käy testaamassa naapurin puutarhaletkua, jos kotona ei kukaan kastele nurmikkoa. 

Lue myös:

    Uusimmat