Seattlen Hendrix-näyttelyä laajennettiin

Noin 10 000 fania käy vuosittain Seattlessa muistamassa siellä syntynyttä kitaristi Jimi Hendrixiä. Nyt Seattlessa vieraileville Hendrixin ihailijoille tarjotaan viimein hieman enemmän katsottavaa, kun Seattlen kitaristia käsittelevää näyttelyä on laajennettu ja hänen muistokseen on pystytetty uusi hautamuistomerkki.

Paranneltu Jimi Hendrix Gallery, joka avattiin tässä kuussa, on kaksi kertaa suurempi kuin aiempi näyttely. Uusi näyttely on järjestetty Hendrixin eri elämänvaiheiden mukaan. Uusimpia esineitä näyttelyssä ovat nuoren Hendrixin kouluaikaiset piirustukset, perheen valokuvat ja kirjeet sekä jotkut hänen 1960-luvun kirjavat vaatteensa. Näytteillä on myös joitain Hendrixin rikkoutuneita kitaroita. Hendrix Galleryssa vierailijat voivat myös käyttää mikseriä kokeillakseen, kuinka Hendrix yhdisti erilaisia soundeja ja instrumentteja kappaleisiinsa.

Aiemmin tänä vuonna Hendrixin perhe rakennutti uuden hautamuistomerkin Hendrixin hautapaikalle. Muistomerkissä on graniitista tehtyjä kävelyteitä, marmoripatsaita ja penkkejä vierailijoille. Aiemmin Hendrixin hauta oli sateen vuoksi useimmiten mutainen ja fanien jättämien olutpullojen peittämä.

Hendrix kuoli vuonna 1970 Lontoossa 27 vuoden ikäisenä. Hänen lyhyt mutta tuottoisa uransa vaikutti paljon tuleviin muusikkosukupolviin.

Lue myös:

    Uusimmat