Odotettu lehmärauskutrio saapui Lontoosta Helsingin Sea Lifeen.
Helsingin Sea Lifeen saapui hiljattain varsin odotettuja uusia asukkaita. Nimittäin kolme lehmärauskutyttöä muutti Lontoon Sea Life -keskuksesta Suomeen. Ne asettuvat parhaillaan kodiksi keväällä uudistettuun Valtamerialtaaseen ja ovat nyt myös yleisön nähtävillä.
– Olemme todella iloisia uusista asukkaistamme. Lehmärauskut ovat upeita ja persoonallisia eläimiä, ja juuri uudistettu Valtameriallas tarjoaa niille hienot puitteet. On mahtavaa päästä seuraamaan, kuinka ne kotiutuvat ja ottavat altaan omakseen, Sea Life Helsingin toimitusjohtaja Sanna Laitinen hehkuttaa.
Lehmärauskut tunnetaan leveistä evistään ja liihottelevasta uintityylistään, jota voi seurata läheltä Valtameritunnelista. Henkilökunta kertoo tulokkaiden kotiutuneen nopeasti ja tutustuvan uusiin allaskavereihinsa.
Esimerkiksi aiemmin keväällä Valtamerialtaaseen muuttanut mustaevähaikolmikko on suhtautunut uusiin tovereihinsa varsin rauhallisesti.
– Rauskut, ovat kotiutuneet hienosti. Ne liikkuvat altaassa todella aktiivisesti ja ovat uteliaita kavereita. Erityisesti Valtameritunnelista käsin niiden menoa on mukava katsella, Friman vinkkaa.
Nimet vielä päättämättä
Rauskuille ei ole vielä annettu nimiä, vaikka ehdotuksia on jo esitetty.
Intendentti Emilia Frimanin mukaan kolme uutta asukasta tunnetaan toistaiseksi vain neiteinä A, B ja C.
– Nimethän heille pitää vielä antaa, kunhan pääsemme ensin hieman perille kunkin leidin persoonallisuudesta. Uskon, että sopivat nimet löytyvät, kunhan opimme tuntemaan heidät paremmin, Friman kertoo.
Rauskukolmikon matka Lontoosta Helsinkiin on osa Sea Life -keskusten välistä kansainvälistä eläinten suojelu- ja yhteistyötoimintaa. Keskukset tekevät yhteistyötä eläinten hyvinvoinnin, lisääntymisen ja lajien suojelun edistämiseksi.
