Michael Schumacherin manageri Sabine Kehm kertoi keskiviikkona, että seitsenkertaisen F1-mestarin tilassa ei ole tullut muutoksia.
Kehmin mukaan tila on pysynyt yön yli vakaana. Schumacher sai vakavia päävammoja sunnuntaina, kun hän kaatui laskettelurinteessä Ranskan Meribelissä.
– Michaelia on tarkkailtu huolellisesti yön yli, ja hänen kuntonsa on tällä hetkellä vakaa ja on pysynyt vakaana koko yön sekä tämän aamun, Kehm kertoi.
– Tämä on hyvä uutinen nyt, siis tällä hetkellä. Tilanne on edelleen kriittinen, hän lisäsi ja muistutti, että tilanne voi muuttua milloin tahansa.
Schumacheria hoitavat lääkärit kertoivat eilen, että he järjestävät tiedotustilaisuuden vain jos Schumacherin tilanteessa tapahtuu muutoksia. Lääkäreiden tiedotustilaisuutta ei ole suunniteltu tälle päivälle.
Hänelle on tehty kaksi leikkausta, joissa on hoidettu aivoihin syntyneitä verenpurkaumia sekä vapautettu kallonsisäistä painetta. Schumacheria pidetään lääkkeiden avulla koomassa. Häntä hoidetaan sairaalassa Grenoblessa.
Schumacherin lääkärit kertoivat tiistaina, että saksalaisen tila oli parempi kuin päivää aiemmin, mutta edelleen kriittinen.
"Jatkuvasti yrityksiä päästä Schumacherin lähelle"
