Toinen maailmansota aiheutti koko Euroopassa melkoisesti traumoja ja ennakkoluuloja, joista vähäisimpiä ei ollut englantilaisten saksalaisia kohtaan tuntema suoranainen katkeruus ja viha - josta merkkejä näkyy yhä vieläkin. Mikään ei ole kuitenkaan mahdotonta, kuten maalivahti Bert Trautmann osoitti.
Bernd Carl Trautmann syntyi 22. lokakuuta vuonna 1923 Bremenissä, Pohjois-Saksassa. Jalkapalloilijan uransa hän aloitti kymmenvuotiaana paikallisessa Tura Bremenissä. Tuolloin keskikentän vasemmalla laidalla pelannut poikanen tuskin saattoi aavistaa, mihin kohtalo häntä tulevina vuosikymmeninä heittelisi.
Trautmannin - kuten miljoonien muidenkin - nuoruutta leimasi vahvasti toinen maailmansota. Hän palveli sodassa itärintamalla laskuvarjojääkärinä. Trautmann jäi venäläisten vangiksi mutta onnistui pakenemaan tosin vain jäädäkseen uudestaan kiinni nyt brittisotilaiden toimesta. Trautmann kuljetettiin Saksasta sotavankileirille Englantiin, ja hänet sijoitettiin Ashtoniin, Manchesterin lähelle.
Sota-aikana taka-alalle jäänyt jalkapalloilu sai Trautmannin elämässä uutta tuulta leirillä. Eri leirien välisissä otteluissa hän herätti huomiota ensi kerran - tosin puolivahingossa. Otteluissa aiemmin keskikentällä pelannut Trautmann joutui kerran pakon edessä maalivahdiksi, ja näin hän oli löytänyt pelipaikkansa. Vapauduttuaan sotavankileiriltä hän sopi pelaavansa englantilaisessa St. Helensissä 12 kuukautta. Trautmannin loistavat otteet tolppien välissä eivät jääneet huomaamatta, ja seuran kotiyleisömäärät nousivat vähitellen 250:stä kuuteen tuhanteen.
St. Helensissä Trautmann pelasi vuodesta 1945 aina vuoteen 1949 saakka, ja kiinnostus miehen otteisiin kasvoi koko ajan pikkuseuran ulkopuolella. Trautmannin kansalaisuus ei kuitenkaan helpottanut urakehitystä, mutta otteet tolppien välissä puhuivat puolestaan.
Mielenosoittajat vastassa
Siirtyminen suurempiin ympyröihin ei ollut ihme. Vuonna 1949 Trautmann solmi sopimuksen Manchester Cityn kanssa. Seura osoitti melkoista ennakkoluulottomuutta, sillä sodan muistot olivat vielä tuoreena ihmisten mielissä, ja saksalaisiin suhtauduttiin yleisesti vihamielisesti. Seurajohto sai osansa, mutta suurin mielenosoitusten ryöppy suuntautui Trautmanniin itseensä.
- Asuin 40 kilometrin päässä Manchesterista, joten se ei häirinnyt minua kovinkaan paljon. Minulle kuitenkin kerrottiin, että kymmenet tuhannet ihmiset olivat kaduilla osoittamassa mieltään. Nimitystä "natsi" käytettiin, ja he aikoivat pistää minut boikottiin. Pelattuani viisi reserviottelua ei vienyt kuitenkaan kauaa, kun ihmiset alkoivat olla ystävällisempiä.
Voimakkaimmin kantaa Trautmannia vastaan ottivat Manchesterin juutalaisyhteisön jäsenet. Suurin tekijä liennytyksessä olikin varmasti paikallisen seurakunnan rabbi - nimeltään Altmann - joka käytti arvovaltaansa saksalaisen puolustamiseksi.
- Hän on kunnon kaveri. Hänellä ei ole mitään tekemistä sotarikosten kanssa, Altmann vakuutti ja sai rauhoitettua kuohuvimpia tunteita.
Harvapa olisi tuossa vaiheessa kuitenkaan uskonut, että Maine Road oli saanut uuden sankarin, jota muistetaan vielä vuosikymmenien päästä. Alkujaan vihattu "natsi" pelasi vuosina 1949-64 Cityn paidassa peräti 545 ottelua, ja ura sai komean päätöksen vuonna 1964. Trautmannin testimonial-otteluun Maine Roadille saapui 60 000 kannattajaa osoittamaan kunnioitusta miehelle, jonka hankkimista he vastustivat kaikin keinoin puolitoista vuosikymmentä aikaisemmin.
Bobby Charlton 1959 (Photo: Don Morley/Allsport)Getty
Useat - etenkin aikalaiset - ovat kuvanneet Trautmannia yhdeksi kaikkien aikojen parhaista maalivahdeista. Sellaiset legendat kuin Sir Stanley Matthews, Bobby Charlton ja Tommy Doherty ovat olleet valmiita nostamaan saksalaisen jopa ehdottomaksi ykköseksi. Suurta tunnustusta urastaan Trautmann ei ole koskaan Brittein saarten ulkopuolella saanut. Kotimaassaan Saksassa hän on yhä edelleen käytännössä täysin tuntematon.
- Bert oli maailman paras. Hän oli ehdottomasti parempi kuin Schmeichel. Hän ei kuitenkaan koskaan esiintynyt yleisölle, entinen pelikaveri Roy Clarke totesi Peter Schmeichelin suuruuden päivinä vuosituhanteen vaihteessa The Guardian -lehdelle.
Trautmann tunnettiinkin ehdottomasta keskittymisestään olennaiseen. Mikäli hän pystyi tekemään helpon torjunnan, hän teki sen eikä esittänyt ylimääräisiä manööverejä yleisön viihdyttämiseksi. Toinen seikka, josta Trautmann tunnettiin, oli hänen suorastaan hullunrohkeutensa syöksyä syöttöihin, keskityksiin ja irtopalloihin.
"Trautmannin finaali"
1950-luvun puoliväliin mennessä Trautmann oli vakiinnuttanut paikkansa Manchester Cityn tolppien välissä, ja kannattajat olivat vähitellen hyväksyneet miehen omakseen. Samalla miehen etunimi oli muuttunut englantilaisempaan muotoon "Bert". Lopullisesti Bertistä tuli Cityn kannattajien suuri suosikki kuitenkin vasta vuoden 1956 FA Cupin finaalissa.
Tuo finaali Manchester Cityn ja Birminghamin välillä muistetaan "Trautmannin finaalina" - monestakin syystä, joista dramaattisin selvisi vasta kaksi päivää finaalin jälkeen. 75. minuutilla Cityn johtaessa 2-1 Trautmann syöksyi arkailematta keskityspalloon ja esti Birminghamin tasoituksen.
- En koskaan ollut maalivahti, joka olisi pysytellyt tiiviisti maaliviivalla, joten lähdin pysäyttämään keskitystä. Se oli lyhyt keskitys ja Birminghamin [Peter] Murphy tavoitteli sitä, me törmäsimme ja tunsin hänen osuvan niskaani, Trautmann itse muisteli The Guardianin haastattelussa syksyllä 2004.
- En nähnyt oikeastaan mitään selvästi, kaikki oli sumuista. Hetken päästä näkökenttä taas kirkastui ja sanoin itselleni, että pelin täytyy kohta päättyä. Joten jatkoin.
Finaalin loppuhetket olivat Trautmannin näytöstä. Saksalainen venyi useisiin huippupelastuksiin, ja City vei cupin nimiinsä maalein 3-1. Lopullisesti englantilaisten - Manchesterin ulkopuolellakin - sydämet sulivat kuitenkin, kun julkisuuteen tuli tieto siitä että Trautmann oli loukannut pahasti niskansa pallontavoittelutilanteessa Murphyn kanssa ja pelannut viimeiset 15 minuuttia niska murtuneena; suorittaen ne ratkaisevat pelastukset.
- Ihmiset puhuvat urheudesta. Kuitenkin jos olisin tiennyt niskani murtuneen, olisin tullut oitis pois kentältä, Trautmann itse vähätteli jälkeenpäin.
Komeimman kruunun Trautmann vastaanotti hiukan myöhemmin. Saksalainen valittiin vuonna 1956 vuoden jalkapalloilijaksi Englannissa ensimmäisenä ulkomaalaispelaajana historian aikana. Se kertoi paljon asenteiden muuttumisesta, mutta ennen kaikkea se kertoi paljon Bert Trautmannista jalkapalloilijana.
Virallinen tunnustus
Trautmann oli mennyt naimisiin englantilaisnaisen kanssa jo vuonna 1950, ja seuraavana vuonna he saivat pojan. Vain muutamia kuukausia vuoden 1956 FA Cupin finaalin jälkeen poika kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa, ja myös avioliitto päättyi myöhemmin eroon.
Kotimaassaan Saksassa hän ei aktiiviurallaan saanut juuri tunnustusta, eikä 1950-luvun ehdottomiin ykkösmaalivahteihin kuulunut Trautmann koskaan edustanut kotimaataan maaottelutasolla. Pitkälti tämä tosin johtui päävalmentaja Sepp Herbergerin periaatteesta valita ryhmään vain Saksassa pelaavia pelaajia. Pelaajauransa jälkeen Trautmann yritti käynnistää managerinuraa alasarjoissa mutta ei varsinaisesti onnistunut tässä. Myöhemmin hän oli ensi kertaa kosketuksissa kotimaansa jalkapalloiluun, kun Saksan jalkapalloliitto lähetti hänet kehittämään peliä mm. Liberiaan, Nigeriin ja Jemeniin.
Vuodesta 1990 lähtien Trautmann on asunut toisen vaimonsa kanssa lähellä Valenciaa Espanjassa. Hänet nähdään edelleen kuitenkin säännöllisesti myös Manchesterissa seuraamassa otteluita, eivätkä kannattajat ole aikanaan myös "Traut the Kraut" -lempinimeä kantanutta sankariaan unohtaneet. Eikä ole Iso-Britanniakaan.
Vajaat kaksi kuukautta sitten Trautmann vastaanotti OBE (Order of British Empire) -tunnustuksen Berliinissä. Hän ei päässyt tammikuussa varsinaiseen jakotilaisuuteen oltuaan toipumassa leikkauksesta mutta vastaanotti nimityksen pian 81-vuotispäivänsä jälkeen.
Suuria omaisuuksia Trautmann ei pelaajaurallaan ansainnut. Hänen viikkopalkkansa Cityssa oli 12 puntaa, ja toisin kuin englantilaispelaajilla hänen palkkaansa ei missään vaiheessa korotettu. Hän elää tällä hetkellä saksalaisen kansaneläkkeen turvin. Saksalaislehdistö ehti jo hieman tahdittomasti nostaa esille Trautmannin "ankeat olot", mutta mies itse ei valita. Espanjassa asumiseen on hänen mukaansa hyvät perusteet.
- Maalivahtina joutuu syöksymään urallaan ehkä 15 000 kertaa. Siinä tulee väkisinkin jokunen loukkaantuminen. Lämmin ilmasto helpottaa, Trautmann toteaa.
- Niska ei Espanjan lämmössä ole niin jäykkä. Vähän siinä edelleen vihlaisee, jos käännyn jyrkästi vasemmalle autolla tai polkupyörällä. Se on oikeastaan vain mukava muisto menneistä hienoista päivistä.
Alkuvuodesta 2004 Cityn legenda perusti Trautmann-säätiön. Se tehtävänä on edistää saksalaisten ja englantilaisten suhteita ennen vuoden 2006 Saksan MM-lopputurnausta. Säätiön perustaja itse on noille monesti vaikeille suhteille tehnyt enemmän kuin kenties kukaan muu - ainakin jalkapallokentällä. Bert Trautmann osoitti esimerkillään, että jalkapalloilu on suuri mahti ennakkoluulojen, vihan ja katkeruuden sävyttämässä maailmassa.
