Samsungin viimesyksyinen päätös jättää Galaxy Note 5 julkaisematta Euroopassa sai aikaan kohtuullisen paljon huomiota ja ihmetystä. Note-sarjan puhelimia voinee pitää isojen, phablet-tyyppisten puhelimien edelläkävijöinä, ja ne ovat onnistuneet saavuttamaan uskollista kannatusta myös Euroopassa. Samsung päätti kuitenkin jättää eurooppalaiset vaille Notea, ja puski sen sijaan täkäläisille markkinoille Galaxy S6 edge+:aa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tänä vuonna on uusi Note jälleen saapumassa myös Eurooppaan.
Techradar-sivusto uutisoi brittiläisen teleoperaattorin työntekijän raportoineen Samsungin suunnitelmista kuluvalle vuodelle. Lähteen mukaan Note-sarjan ystävät älähtivät sen verran Samsungin viimesyksyistä päätöstä, että ensi syksynä Note 6 tultaneen näkemään Iso-Britanniassa, ja näin ollen todennäköisesti myös muualla Euroopassa. Samainen lähde kertoo myös, ettei mahdollista Galaxy S7 edge+:aa tulla täällä maailmankolkassa näkemään.
Viime syksynä Samsung esitteli Note 5:n samaan aikaan Galaxy S6 edge+:n kanssa, ja teknisesti laitteet olivat hyvin lähellä toisiaan. Merkittävimpinä eroina olivat edge+:n kaareutuva näyttö, kun Note 5:n näyttö oli suora, sekä S Pen -ohjauskynä, joka löytyi Note 5:stä, muttei edge+:sta.Tänä vuonna saattaa kuitenkin olla, ettei Samsung julkaise S7 edgestä erillistä plus-versiota, jolloin Note 6 jäisi yksin loppuvuoden lippulaivamalliksi. Joidenkin huhujen mukaan keväällä julkaistava S7 edge saattaisikin olla varustettu peräti 5,5-tuumaisella näytöllä, jolloin 5,7-tuumaisen plus-erikoisversion julkaisu ei olisi kovinkaan järkevää.
Tässä vaiheessa vuotta kaikkiin Galaxy Note 6 -huhuihin kannattaa toki suhtautua varauksella, sillä perinteisesti Note-sarjan laitteet on esitelty vasta loppukesästä tai alkusyksystä, eli suunnitelmat Samsungillakin ehtivät vielä muuttua suuntaan jos toiseenkin.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää