Salkkarit-tähti Ilona Chevakova muistelee erikoista jouluseikkailua, jota hän ei unohda ikinä: "Toivon, ettei tällaista kokemusta tule kenellekään lapselle"

Ilona Chevakova muistelee joulua, josta ei kommelluksia puuttunut 5:21
Salatut elämät -näyttelijä Ilona Chevakova muistelee joulua, josta ei kommelluksia puuttunut. Millaisia suunnitelmia näyttelijällä on tulevalle joululle? Katso video!

Salkkarit-näyttelijä Ilona Chevakova muistelee erästä lapsuuden joulua, joka on jäänyt ikuisesti hänen mieleensä.

Salatut elämät -sarjasta tuttu näyttelijä Ilona Chevakova muisteli joulun alla MTV Uutisten haastattelussa lapsuuden joulua, joka on jäänyt erityisesti hänen mieleensä.

Chevakova kertoo, että matka Pietariin isän luokse kahden siskon kanssa muuttui todelliseksi seikkailuksi, kun kolmikko oli palaamassa jouluaattona kotiin äidin luokse.

– Meillä oli vanhemmilta lupakirje, että me saamme matkustaa Pietariin ennen joulua niin, että tullaan jouluksi takaisin kotiin. Kun me sitten jouluaattona matkustimme kotiin, juna jumittui, muistelee Chevakova, jonka mukaan siskokset istuivat jumissa olleessa junassa monta tuntia nälkäisinä.

– Oltiin ihan, että tosi kiva juttu, ja että tämähän on paras joulu ikinä. 

Käänteet eivät päättyneet siihen, kun juna pääsi vihdoin Suomen puolelle Vainikkalaan.

– Siellä ei ollut mitään takseja tai kyytejä, millä olisi päästy jatkoyhteyksiin Lappeenrantaan. Ja sitten me liftattiin! Yksi herra otti meidät kyytiin, ja hänellä oli kolme koiraa autossa, Chevakova kertoo nauraen.

– Siinä kohtaa oltiin vaan silleen, että voiko tämä olla enää edes totta. Kun lopulta päästiin kotiin myöhään illalla, ja saatiin joulupuuro yhdeksältä illalla kinkun ja muiden kera. Se oli erikoinen joulu todella, ja muistan sen aina. Toivon, ettei tällaista kokemusta tule kenellekään lapselle! hän nauraa.

Chevakovalla itsellään on pieni poika. Hän tunnustaa, että hänestä on kuoriutunut lapsen myötä jouluihminen.

– Pipareita on leivottu monta kertaa jo nyt, vaikka joulukuu ei ole puolivälissäkään. En minä tuollaista tehnyt, ennen kuin oli lapsi, hän havainnollistaa ja kertoo, että myös joululauluja on tullut kuunneltua aiempaa enemmän.

Kovaksi lahjaostajaksi tunnustautuvat näyttelijä sanoo, että tänä vuonna hän pyrkii hillitsemään itsensä joululahjaostoksilla.

– Eihän lapselle voi sataa pakettia ostaa! se on haaste, minkä otan vastaan, hän hymyilee.

Millaisia joulusuunnitelmia Chevakovalla ja hänen perheellään on, ja mitä kaikkea innokkaan joululeipurin keittiössä valmistuu? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!

Salatut elämät palaa joulutauolta tutulle paikalleen MTV3-kanavalle 4. tammikuuta kello 19.30!

Lue myös:

    Uusimmat