Asiantuntija muistuttaa, että sähkölämmitteiset omakotitalot eivät ole tässäkään markkinatilanteessa välttämättä huono sijoitus.
Kuten MTV Uutiset aiemmin kertoi, korkea sähkön hinta on saanut monet kuluttajat pohtimaan vaihtoehtoisten energialähteiden hankintaa oman sähkölaskunsa pienentämiseksi.
Sähkön hinta puhuttaa myös asuntomarkkinoilla ja asuntonäytöissä kysellään nyt alan ammattilaisten mukaan lämmitysmuodon perään. Energiasyöppöä, sähkölämmitteistä taloa ei välttämättä tällä hetkellä saa niin helposti kaupaksi kuin aiemmin.
Lue myös: Entä jos sähkölaskua ei pysty maksamaan? Sähköyhtiöt kertovat, mitä maksamattomasta laskusta seuraa
"Syytä synkkyyteen ei ole"
Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen kuitenkin rauhoittelee yrityksen tiedotteessa suomalaisia, jotka pohtivat asuntomarkkinoiden tulevaisuutta.
– Suomen asuntomarkkinoiden tilanne on pysynyt hyvänä, vaikka alkuvuoden vilkkaiden kauppakuukausien jälkeen onkin tapahtunut rauhoittumista lähes kaikkialla Suomessa. Silti syytä synkkyyteen ei ole, asuntokauppa ei ole pysähtynyt tai pysähtymässä missään päin Suomea.
Rantasen mukaan myös asuntojen hintakehitys on Suomessa pysynyt toisotaiseksi plussalla. Jatkossa hintakehitys maltillistuu ja pientä laskuakin voidaan nähdä, mutta mitään romahdusta ei kuitenkaan ole näköpiirissä.
