Entä jos sähkölaskua ei pysty maksamaan? Sähköyhtiöt kertovat, mitä maksamattomasta laskusta seuraa
Mitä pitää tehdä, jos sähkölaskua ei kykene maksamaan? Jos sähkölasku jää maksamatta, menevätkö sähköt poikki? Kysyimme asiaa Suomessa toimivilta sähköyhtiöiltä.
Kuten jo elokuussa kerroimme, monessa suomalaisessa kotitaloudessa kärvistellään nyt, tai viimeistään talven tullen, korkeiden sähkölaskujen kanssa. Jos sähkön hinta mietityttää, kannattaa Kuluttajaliiton mukaan ensi tilassa tarkastaa oman sähkösopimuksensa sisältö ja ryhtyä tarvittaessa toimiin.
– Yllättävän harva on kilpailuttanut sähkösopimuksensa, vaikka kilpailuttamalla kuluttajan olisi mahdollista saada ehdoiltaan kilpailukykyisempi sopimus, kertoi Kuluttajaliiton asumisasioihin erikoistunut lakimies Kristel Pynnönen liiton tiedotteessa.
Vaikka kilpailuttaminen kannattaakin Pynnösen mukaan aina, ovat energiamaksut nyt uusissa sopimuksissa joka tapauksessa moninkertaiset verrattuna aikaisempiin vuosiin. Myös pörssisähkön hinnat ovat tasaisin väliajoin kivunneet ennätyslukemiin. Tämä on saattanut näkyä erityisesti vanhojen, sähkölämmitteisten talojen omistajien kukkaroissa – ja tulevan talven laskuista voi jo nähdä painajaisia.
Entä jos sähkölasku on useampia satasia, tai jopa nelinumeroisen summan verran? Mitä tapahtuu, jos rahat eivät yksinkertaisesti riitä sähkölaskun maksamiseen? Kysyimme asiaa Suomessa toimivilta sähköyhtiöiltä.
Katso myös video: Käytätkö sähköä yöllä, koska silloin se on halvempaa? Asiantuntija arvioi säästömyytit. Juttu jatkuu videon alla.
"Maksuvaikeuksista kärsivien asiakkaiden määrät ovat maltillisia"
Vattenfallilta kerrottiin MTV Uutisille, että asiakkailta on jo tullut paljon kyselyitä aiheesta, ja sen vuoksi asiaa käsiteltiin elokuussa sisäisessä kokouksessa.
– Käymme asiasta tällä hetkellä keskustelua ja pohdimme, miten voimme tarvittaessa auttaa asiakkaitamme muun muassa poikkeavilla maksujärjestelyillä, Vattenfallin toimitusjohtaja Elina Kivioja kommentoi.
Kiviojan mukaan Vattenfallilla ei oltu vielä elokuussa huomattu, että maksamattomien laskujen määrä olisi lisääntynyt aiemmasta.
Samoilla linjoilla on myös Helenin Myynti- ja asiakaspalvelun johtaja Anu-Elina Hintsa. Hänen mukaansa maksuvaikeuksista kärsivien asiakkaiden määrät ovat ainakin toistaiseksi vielä pieniä.
– Sähkö on meille suomalaisille joka päivä tarvittava hyödyke, joten yleensä asiakkaat ovat valmiita karsimaan ensin muusta kulutuksesta. Tästä syystä maksuvaikeuksista kärsivien asiakkaiden määrät ovat maltillisia.
Entä jos rahat eivät riitä sähkölaskun maksamiseen?
Jos sähkölaskua ei heti pysty maksamaan, tarjoaa Helen kuluttaja-asiakkaille vaihtoehdoksi maksupäivän siirtoa, joka on maksimissaan 35 päivää. Siirto on kuitenkin tehtävä ennen laskun eräpäivää ja se onnistuu vain, jos asiakkaalla ei ole aiempia laskuja rästissä. Sopimuksen laskutukseen on mahdollista myös liittää maksukortti, jolloin voi periaatteessa käyttää kortin tuomaa maksuaikajoustoa hyväkseen.
Fortumilla laskun eräpäivää voi sen sijaan siirtää 30 päivällä eteenpäin. Fortumin Suomen kuluttajaliiketoiminnan johtaja Tomi Hänninen kertoo, että myös lyhytaikaiset maksusuunnitelmat ovat mahdollisia ja niistä voi sopia yrityksen asiakaspalvelun kanssa.
– Lisäksi meillä on erilaisia lisäpalveluja, joilla voi varautua sähkön hintapiikkeihin. Määräaikaisten pörssisähkösopimusten yhteydessä on esimerkiksi mahdollisuus hankkia kuukausimaksullinen palvelu, jolla sähkön hinnan voi kiinnittää etukäteen määrätyksi ajaksi.
Fortumilla tiedostetaan, että talven lämmityskaudella sähkölaskut ovat tyypillisesti isompia, joten tarpeet hinnan hallintaan ja maksamiseen liittyviin palveluihin elävät jonkin verran sesongin mukaan. Siksi erilaisia vaihtoehtoja laskun maksamiseen on tarjolla
– Ymmärrämme hyvin, että laskun maksaminen voi olla ajoittain haasteellista.
Sähkölasku ei toki suoraan mene perintään, jos sen syystä tai toisesta jättää maksamatta, eikä ole yhteydessä sähköyhtiön asiakaspalveluun eräpäivän siirtoon liittyen. Vattenfallin toimitusjohtaja Elina Kiviojan mukaan asiakasta muistutetaan aina laskun maksusta ennen perintätoimia. Myös Vattenfallilla laskuun voi neuvotella maksuaikaa, tai sen voi jakaa eriin, kunhan on yhteydessä asiakaspalveluun ennen laskun eräpäivää.
Katso myös video: Talvella saatetaan joutua katkomaan sähköjä kotitalouksilta. Juttu jatkuu videon alla.
Katkaistaanko sähköt, jos laskua ei maksa?
Helenillä maksamattoman erääntyneen laskun jälkeen asiakkaille lähetetään niin ikään muistutus. Jos muistutuslaskukin jää maksamatta, lasku menee perintään. Tätä voi seurata uhka sähköjen katkaisemisesta kokonaan.
Myynti- ja asiakaspalvelun johtaja Anu-Elina Hintsan mukaan sähköntoimitus katkaistaan, jos asiakas ei ole maksanut laskujaan katkaisu-uhan eräpäivään mennessä, joka on aikaisintaan kolme kuukautta alkuperäisen laskun erääntymisestä.
– Sähkölämmittäjillä on lämmityskautena, loka-huhtikuussa, ajanjakso hieman pidempi eli neljä kuukautta.
Jos laskun summa kuitenkin ylittää 250 euroa myynti- tai verkkosopimuksessa, tai 500 euroa kokonaistoimitussopimuksessa, katkaisuprosessi on Hintsan mukaan sopimusehtojen mukaisesti nopeampi.
– Perinnästä ja katkaisutoimenpiteistä aiheutuu asiakkaalle lisää kustannuksia. Maksamisesta voi neuvotella vielä siinä vaiheessa, kun alkuperäinen lasku ei ole erääntynyt. On myös hyvä huomioida, että yllä olevat ehdot koskevat kuluttaja-asiakkaita. Yrityssopimusten perintäsykli on huomattavasti nopeampi.
Lue myös: Yllättävän harva autoilija hyödyntää ilmiselvän polttoaineen säästökikan: "Voi itse vaikuttaa"
Milloin hintoihin on luvassa helpotusta?
Vattenfallin Elina Kivioja uskoo, että nopeaa muutosta tilanteeseen on lähiaikoina tuskin odotettavissa.
Helenin Myynti- ja asiakaspalvelun johtaja Anu-Elina Hintsa muistuttaa, että pohjoismaisten sähkömarkkinoiden hinnat nousivat voimakkaasti jo viime syksynä, ja sama hintojen nousu on jatkunut tänä vuonna. Keväällä hinnat tuplaantuivat muutaman kuukauden sisällä ja kesän aikana ne ovat lähteneet uudestaan kovaan nousuun.
– Juuri nyt Ukrainan sota, Venäjän pakotteet, Nord Stream 3 -putken huoltotyöt ja siihen liittyvät epävarmuudet sekä Olkiluoto 3:n kaupallisen käyttöönoton siirtyminen joulukuulle tuovat epävarmuutta markkinoille. Tämän vuoksi energian hintaan vaikuttavat tekijät voivat vaihdella maailmanmarkkinoilla suuresti ja nopeasti, Hintsa selventää ja jatkaa vielä:
– Valitettavasti maailmanmarkkinahintojen kehitys näkyy nyt myös varsinkin uusissa sähkösopimuksissa. Sähkönhintojen nousu vaikuttaa koko Eurooppaan, eikä Suomi ole yksin kohonneiden hintojen kanssa.
Jos poliittinen tilanne jatkuu entisellään, ei Helenillä uskota, että hinnat kääntyisivät laskuun vielä syksylläkään. Varmuutta hintojen muutoksille ei ole, mutta Hintsan mukaan tämänhetkiset futuurihinnat ennustavat laskusuuntaa hinnoille keväällä 2023. Hieman helpotusta tilanteeseen tuo Olkiluoto 3.
– Olkiluoto 3:n tuotanto vaikuttaa alentavasti lyhyellä aikavälillä varsinkin pörssisähkön hintaan. Pitkällä aikavälillä sähkömarkkinoiden epävarmuudet jatkuvat ja se näkyy sähkösopimusten hinnoissa vielä pitkään.
Hintsan mukaan pörssisähkössä tullaan myös näkemään päivä- ja tuntikohtaisia vaihteluita paljon, etenkin kun tuulivoiman osuus sähköntuotannossa kasvaa.
Uusimmat
-
22:45
SM-liiga syynäsi useita tilanteita – näistä taklauksista lätkittiin pelikieltoa
-
22:44
Retkiluistelun harrastajien määrä kasvaa hurjaa vauhtia – jo puoli miljoonaa suomalaista haluaa kokeilla lajia
-
22:15
Tästä toivotaan ilmaston pelastajaa: Katso, kuinka hiilidioksidia varastoidaan maaperään kivettämällä
-
21:43
"Ruumiita puiden latvoissa ja oksissa seivästyneinä" – MTV:n sotakirjeenvaihtaja muistelee näkyä, joka oli kuin toisesta maailmasta
-
21:01
Mikko Hautala kommentoi yhteydenpitoaan Donald Trumpiin: "Kyse ei ole poliittisesta sympatiseerauksesta"
-
21:00
Kuninkaalliskirjailija myöntää nimenneensä väitetysti rasistisesti puhuneet brittihovin jäsenet kohukirjansa varhaisessa versiossa
-
20:59
Puljujärvi sai heti Sidney Crosbyyn liittyvän käskyn – NHL-luotsilta yllätys suomalaiselle: "Missä on Jesse?"
-
20:28
The Guardianin toimittaja testasi saunomista Helsingissä ja Tampereella: Tämä yllätti eniten
-
20:15
Katsoja menehtyi kesken pelin – ottelu peruttiin tunnin odotuksen jälkeen
-
20:14
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaista EU-diplomaattia "korruptiosta maan päällä" – voi johtaa kuolemantuomioon
-
19:43
Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki avoimina Aamulypsy-ohjelman kulisseissa aikoinaan kyteneistä riidoista: "Kävelimme vuoron perään ulos studiosta"
-
19:30
Tutkijat selvittivät tyrannosauruksen viimeisen aterian: Kaksi vauvadinosaurusta
-
19:20
Suomen päävalmentaja myöntää tehneensä ison riskivalinnan MM-finaaliin: "Kaikkihan sen näki"
-
19:15
MTV:n vaalikone: Enemmistö presidenttiehdokkaista suhtautuu kielteisesti kaksoiskansalaisuuden myöntämiseen venäläisille
-
19:01
Yllättävä apu paniikkikohtauksen iskiessä: "Mainio terapiakikka"
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
18:08
Raiteilla henkilövahinko – Helsingin ja Espoon välillä liikennöiville junille odotettavissa viivästyksiä
-
Lataa lisää