Rumpalien parhaimmistoon laskettu Rush-yhtyeen Neil Peart on kuollut 67-vuotiaana

Kanadalaisen Rush-yhtyeen rumpali ja sanoittaja Neil Peart on kuollut syöpään 67-vuotiaana, kertoo muun muassa BBC.

Yhtye vahvisti asian Twitterissä. Se kertoi Peartin sairastaneen aivosyöpää kolme ja puoli vuotta.

Rocklehti Rolling Stone on listannut Peartin kaikkien aikojen neljänneksi parhaaksi rumpaliksi. Hän tuli tunnetuksi teknisesti taitavana soittajana, jonka live-esiintymiset olivat vimmaisia.

Peart liittyi Rushiin vuonna 1974 ja soitti yhtyeen kanssa 45 vuotta. Rush teki viimeisen kiertueensa vuonna 2015.

Rush pääsi Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2013. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muiden muassa The Spirit of Radio ja Tom Sawyer. 

Lue myös:

    Uusimmat