Röstiperunat
Makuja sivuilta kyseltiin ohjetta röstiperunoiden valmistamiseen. Sveitsiläinen kansallisherkku on levinnyt pitkin Keski-Eurooppaa ja saavuttanut Suomenkin. Raastetusta perunasta valmistetun paksun lettusen herkullisuuden salaisuus on usein runsaassa voissa.
1. Kiinteä perunalajike (värikoodiltaan vihreästä pussista otettu peruna) keitetään kuorineen kylmässä vedessä puolikypsäksi (noin 10 minuuttia).
2. Jäähtyneet perunat kuoritaan ja raastetaan karkeaksi raasteeksi. On myös koulukuntia, jotka eivät pidä perunoiden esikypsennystä lainkaan välttämättömänä. Tällöin röstin kypsentäminen pannulla vaatii pidempää aikaa ja hermoja, sillä massa tarttuu herkästi pannuun kiinni.
3. Mausta perunaraaste suolalla ja pippurilla. Tässä vaiheessa voi massaan lisätä myös röstiä rikastuttavia raaka-aineita tai mausteita (esim. fetajuustoa, voimakasta juustoraastetta, kuivattuja yrttejä, raastettua muskottipähkinää)
4. Kuumenna paistinpannu (mieluiten hyvin palvellut, aito valurautainen) ja lisää runsaasti voita. Anna voin hieman ruskistua, mutta älä anna sen päästä palamaan. Painele perunamassaa pannulle, joko pieniksi lettusiksi tai koko pannun kokoiseksi ohueksi kakuksi. Paista kummaltakin puolelta niin, että rösti kypsyy kokonaan ja muodostuu tiiviiksi letuksi. Suuren kakun saa käännettyä kätevästi kannen tai lautasen avulla. Eli kumoa toiselta puolelta paistettu kakku kannelle tai lautaselle ja valuta takaisin pannuun.
Kypsennettäessä vaaditaan kärsivällisyyttä (ja reilusti rasvaa), sillä kakku halkeilee helposti, eikä "ota tarttuakseen", muuta kuin pannuun kiinni. Mutta onnistunut tulos on rapeudessaan herkullinen. Röstin voi toki kypsentää loppuun myös uunissa 200 asteessa.
Röstiperunaa tarjotaan usein liha- ja riistaruokien lisäkkeenä. Mutta mikään ei estä tarjoamasta röstiä myös kalan ja kirpsakan ranskankerma- tai kermaviilipohjaisen kastikkeen kanssa.
(MTV3 Internet)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää