Suomi 2009. Ohjaus: Aleksi Mäkelä. Käsikirjoitus Harri Nykäsen ja Tom Sjöbergin kirjan pohjalta: Marko Leino. Kuvaus: Pini Hellstedt. Leikkaus: Kimmo Taavila. Musiikki: Kalle Chydenius. Tuotanto: Markus Selin, Jukka Helle. Pääosissa: Samuli Edelmann, Peter Franzén, Kari Hietalahti, Juha Veijonen, Jasper Pääkkönen. Kesto: 133 min.
Elokuvavuosi alkaa perinteisesti Markus Selinin tuottamalla elokuvalla, jonka on yleensä ohjannut Aleksi Mäkelä. Tavallisesti leffa pitää sisällään rötöksiä, kovia kundeja, väkivaltaa ja hurttia huumoria. Näitä elokuvia rakastavat erityisesti nuoret miehet. Jo aihevalinta varmistaa elokuville satumaisen määrän katsojia. Vuoden 2009 kotimainen avaus on Rööperi, jossa on mukana kaikki edellä mainitut ainekset.
Nykyisin Helsingin Punavuori on varakkaan väestön asuinalue, mutta 1960- ja 70-luvuilla se oli rikollisten työmaa, jossa kaupiteltiin ensin pääasiassa pimeää viinaa, myöhemmin huumeita ja kaikkea mahdollista rekoista tipahtanutta. Rikollisuuteen houkuttelivat isot rahat ja alamaailman herruus; ammatinvalintaa auttoi myös vieroksuva asenne rehellistä työtä kohtaan. Koska kaupanteossa ja reviiriä valvottaessa nujakoitiin ja tapettiin herkästi, Rööperin kundit päätyivät usein vankilaan tai nuorena hautaan. Elokuvassakin vietetään yhdet häät ja monet hautajaiset. Rööperin menoa katselee elokuvassa myös kaupunginosan oma poliisi Koistinen (Juha Veijonen), joka tuntee kulmakunnan pojat ja osaa käsitellä heitä.
Tarinan keskushenkilöstä Tompasta (Samuli Edelmann) on vähällä tulla lähes lainkuuliainen pornokauppias samaan aikaan kun osa porukasta lähtee Krisun (Peter Franzén) johdolla laajentamaan hämäräbisneksiä Ruotsiin. Muuttoa varten käydään ruotsin kielen pikakurssi, jossa opetellaan sanat "tjugo", "köttbullar" sekä inflaation varalta "tjugofem". Muuta ei tarvita. Vain Krisu palaa elävänä Suomeen, hänkin pennittömänä narkomaanina. Sillä välin uuden sukupolven pyörittämä liiga on asettunut Rööperiin, ja kadut alkavat olla liian ahtaita kahdelle jengille. Korppu (Jasper Pääkkönen) ja hänen nuoret gangsterinsa yrittävätkin sinnikkäästi sabotoida Tompan, Krisun ja kumppaneiden toimintaa.
Mäkelän suosimaan sketsimäiseen uhoon verrattuna Rööperin tyypeissä on syvyyttä ja luonnetta. He eivät ole vain hauskoja sutkautuksia laukovia velikultia vaan surullisen hahmon ritareita, jotka tajuavat, ettei eletyssä elämässä eikä ammatinvalinnassa ole hurraamista. Rikoksen maailma on ahdistava, valoton ja päihteiden sumentama. Tarinassa hidasälyinen reppana kärsii äidin ikävästä, podetaan myös isättömyyden, lapsettomuuden ja hukatun isyyden nostattamaa tuskaa. Vaikka rahalla ei voi ostaa perhesiteitä, luottamusta eikä kiintymystä, kaveruus on ikuista.