Betonilattian on annettava kuivua kunnolla ennen minkään pinnoituksen aloittamista. Erityisen tärkeää tämä on talon kosteissa tiloissa. Tarkkoja aikamääriä on vaikea antaa, sillä ne riippuvat halutuista pintamateriaaleista, työmaan olosuhteista, vuodenajasta ja vallitsevasta säätilasta. Ainoa varma keino on hankkia kosteusmittari ja opetella käyttämään sitä.
Reiskan betonilattia oli kuivunut kaikessa rauhassa kolmen kuukauden ajan ennen kuin maestro ryhtyi vedeneristystyöhön. Kosteusmittari antoi silloin lukemaksi 80 %. Oikea arvo riippuu käytettävästä vedeneristysmateriaalista - tämän valmistajan aineille se saisi olla korkeampikin, jopa 90%. Mutta varmuus on paras ja hitaasti hyvä tulee, ainakin tässä asiassa - liian märän betonin päälle kun tekee, tekee takuuvarmasti sutta.
Lattiaan vedettiin aluksi kahteen kertaan kosteussulku niin sanotuksi praimeriksi. Ensimmäinen kerta oli laimennettu puoleksi vedellä ja sen kuivuttua vedettiin toinen kerros ohentamattomana suoraan tötsästä. Työvälineenä Reiska käytti isoa sivellintä: ensimmäinen kerros on todella hangattava pintaan, koska tarkoitus on että se imeytyy alustaan.
Vaikka vessa onkin kuivatila eikä vedeneristystä vaadita seiniin, Reiska vetäisi sinnekin praimerin kipsilevyn päälle. Muun hyvän lisäksi sillä saa nimittäin aikaan paremman tartunnan laastille ja laatoitukselle.
Pesuhuoneessa sen sijaan pitää tehdä vesieristys seiniinkin. Reiska oli laatoittanut ne valmiiksi, sillä sehän on aina tehtävä ennen lattioiden vedeneristystä: vedeneristyshän on itse asiassa kalvo, ja siksi se on tehtävä lattiaan vasta sitten kun kaikki muu on valmiina - se ei kestä päälle tallomista ja kävelemistä.
<>Naulanreiät on paikattava<>
Seinien vedeneristys on aivan samanlainen työ kuin lattiankin, joten lattian ohjeita voi käyttää myös niiden kohdalla
* ensin kosteussulku kahteen kertaan * nurkkiin ja kulmiin - kaikkiin lattianrajoihin siis - vahvikekankaat antamaan kalvolle tarvittava joustovara * viemäreiden ja muiden putkien läpivientien käsittely joko kankaalla tai erityisillä läpivientikappaleilla
Seinissä oli työtä alettaessa vielä paikallaan aloitusrima, jota Reiska oli käyttänyt laatoitusta tehdessään. Tämä on helppo ja hyvä tapa saada laatoitustyölle kunnon alku, mutta siinä on jatkossa seuraavan vedeneristystyön kannalta yksi merkittävä vaara: kun lista irrotetaan, siitä jää seinään naulanreiät. Äkkiähän ne täyttää, mutta:
"Tässä on se ongelma, että jos näitä naulan kohtia ei merkkaa tussilla ennen kuin ottaa riman pois, niitä on hirveän vaikea löytää! Siksi minä aina vedän ensin seinään riman alle merkin jokaisen naulan kohdalle ja irrotan sen vasta sen jälkeen."
Kun rima on poissa, naulanreiät paikataan ensimmäiseksi: reilusti massaa, vahvikekangaslappu päälle, annetaan kuivua ja sitten vielä toinen kerros. Voidaan sanoa, että vedeneristyskerros on yhtä hyvä kuin sen heikoin kohta - siihen ei siis pidä jättää pienintäkään reikää.
<>Massan säästäminen kielletty<>
Kun praimeri oli vedetty kahteen kertaan ja kuivunut, Reiska tiivisti kaikki läpiviennit butyylimassalla. Yläkerran kylpyhuonehan on välipohjan päällä, joten viemäriputket on johdettu kipsilevyn läpi. Massa tiivistää sopivasti levyn ja putken völiin jäävät pikkuiset raot. Vedeneristyskalvo ei saa missään jäädä "tyhjän päälle." - Nämä viemäriputkien päät kannattaa muuten mitata niin, että ne jäävät pari senttiä tulevan lattiapinnan yläpuolelle.
Nurkat vedeltiin reilusti massalla (iso sivellin) ja Reiska leikkasi vahvikekangasrullasta niihin sopivat palat, joihin levitettiin massaa ja paineltiin sitten huolellisesti paikalleen. Pieni laastikauha osoittautui hyväksi apuvälineeksi kankaan taputtelussa sileäksi. Kun kangas oli paikallaan, sen päälle vedettiin taas massaa niin että se peittyi kokonaan sen alle.
Massaa ei saa säästellä! Sitä on aina käytettävä niin paljon kuin valmistaja on ohjeissaan maininnut - muuten kalvosta tulee liian ohut!
Lattianrajat käsiteltiin samalla tavalla. Vahvikekangasta saa eri levyisissä rullissa; tässä Reiska käytti 20 cm levyistä kangasta. Kuten sanottua, kangas ei ole vedeneristyskeino, vaan sen tarkoituksena on antaa vedeneristyskalvolle lisäjoustoa niissä paikoissa, joissa rakenteet elävät.
Läpivientien kohdalla pitää aina tehdä lisävahvistuksia. Valituista kalusteista, materiaaleista ja muista tykötarpeista riippuen niihin saattaa olla valmiita kappaleita, mutta ilmankin selviää vallan hyvin.
<>Vahvikekankaasta kaulukset putkille<>
Lattiakaivot Reiska "laminoi" aina väliaikaisesti umpeen; viemäreihin hän leikkaa vahvikekangaslapun, jonka keskelle tulee pikkuisen ko. putkea pienempi aukko. Kun lappu sitten pujotetaan paikalleen, sen reunat nousevat sopivasti putken ympärille eräänlaiseksi tiiviiksi kaulukseksi.
Ensin massaa kuitenkin taas levitetään lattialle, putken ympärille hiukan lappua suuremmalle alalle, käsitellään massalla myös lappu ja kun se on asetettu paikalleen, peitetään massalla samalla tavalla kuin nurkissa ja lattianrajoissa tehtiin. Putken ympärillä ollaan taas hyvin huolellisia ja tupsutellaan "kaulus" varmasti kiinni vähän pienemmällä pensselillä.
Lattiakaivon kohdalla Reiska teki vähän toisella tavalla ja kylmän rauhallisesti tavallaan "laminoi" sen aukon umpeen - nyt kangasta pantiin kaksi kerrosta (lattiaan levitettiin ensin massaa samoin kuin viemäreidenkin kohdalla.) Ensimmäisen kangaskerroksen annettiin kuivua ennen toisen lisäämistä. Kun toinenkin oli kuivunut, Reiska leikkasi siihen kaivon aukkoa pari senttiä pienemmän reiän. Periaate on sama kuin edellä viemäriputkissa: kun tästä ahtaasta reiästä työnnetään läpi kaivon kiristysrengas, kangas muodostaa samanlaisen kauluksen sen ympärille- nyt alaspäin. Kiristysrenkaaseen on hyvä pyyhkäistä ensin massaa - näin rengas liukuu mukavasti paikalleen ja saa lisäsuojaa.
Joissain kaivoissa on kuminen tiivisterengas putken sisällä; se kannattaa ottaa pois aivan ensimmäiseksi, sillä muuten se saattaa tuhriintua massaan ja sen puhdistaminen jälkeenpäin on tylsää.
Kaikkein viimeksi Reiska sitten veteli massan koko lattian osalle isolla maalaustelalla. Hammaslastaakin voi tähän käyttää - tärkeintä on se, että ainetta varmasti kuluu riittävästi. Vahvikekangas valittiin nyt leveämmästä rullasta, josta ei tarvinnut leikata pätkiä joka käänteessä: Reiska levitti massan alle ja veti aina vähän edettyään rullaa perästä. Kannattaa tarkkailla, että kangas pysyy suorassa. Vanhaan tapaan annettiin massan kuivua ja vedettiin sitten vielä toinen kerros päälle (tähän ei enää levitetä kanhasta.) Ja sittenpä oltiinkin valmiita aloittamaan lattian laatoitus.
Ja muistakaa - valmiin vedeneristyskerroksen päällä ei saa liikkua turhaan! Jos sinne on jostain syystä mentävä, niin mieluiten (vanhat) villasukat jalassa. Yksikin neulanpään kokoinen reikä on liikaa - ja saattaa ajan mittaan tuhota koko suurella vaivalla aikaan saadun eristeen.