Rasmus Ristolainen avautui tulevaisuudestaan Leijonissa: "Kommentoijat eivät tiedä mitä pelaajat käyvät läpi"

Rasmus Ristolainen haluaa pelata Leijonissa tulevaisuudessa 1:39
Rasmus Ristolainen kertoo suhtautumisestaan Leijoniin.

Buffalo Sabresin NHL-pelaajaa Rasmus Ristolaista ei ole juuri näkynyt Leijonien paidassa viime vuosina. Hänen mukaansa mitään varsinaista estettä pelaamiselle ei kuitenkaan ole. 

Ristolainen oli pelaamassa World Cupissa 2016, mutta MM-kisoissa hän ei ole Leijonia edustanut, vaikka Sabresin tie on jäänyt vuodesta toiseen runkosarjaan. Viime keväänäkin Ristolainen halusi jättää MM-kisat väliin. 

– Kausi oli raskas, eikä jääkiekko ollut enää kivaa. NHL on kuitenkin meidän työpaikka, ja haluan menestyä siellä, Ristolainen kommentoi MTV Urheilulle. 

Ristolainen sanoi ymmärtävänsä, että poisjäännit puhuttavat, koska jääkiekko on Suomessa iso laji. 

– Minun puolestani saa kommentoida mitä vaan. Kommentoijat eivät tiedä välttämättä, että mitä pelaajat joutuvat käymään läpi kauden aikana. 

Ristolaisella ei ole kuitenkaan mitään hampaankolossa Leijonia vastaan. Hän seurasi innoissaan kultajuhliin päättyneitä MM-kisoja. 

– Minut nähdään varmasti tulevaisuudessa kisoissa, Ristolainen sanoi. 


Lue myös:

    Uusimmat