Rasittavatko lumityöt? Muista kotitalousvähennys

Lumitöiden teettämiseen voi saada helpotusta verottajalta.

Lumitöiden parissa tuskailevien kannattaa muistaa, että pihan auraukseen voi saada taloudellista apua. Piha-alueen kunnostustyöt nimittäin kuuluvat kotitalousvähennyksen piiriin.

Vähennyksen enimmäismäärä on 3000 euroa vuodessa. Verohallinnon johtava lakimies Matti Merisalo kertoo, että kotitalousvähennystä sai viime vuonna kaiken kaikkiaan 390 000 veronmaksajaa.

- Yksityiskohtaista tilastoa niiden käytöstä ei ole saatavissa, mutta suurempi osa vähennyksestä käytetään yleensä asuntojen kunnossapitoon ja perusparannukseen. Sitä käytetään vähemmän hoivatyöhön.

Tilastoja on Merisalon mukaan vaikea kerätä, sillä lomakkeeseen merkittyjä töitä ei tallenneta sähköiseen tietokantaan.

Kotitalousvähennystä saa, jos työn teettää kodin ulkopuolisella työntekijällä. Verohallinnon verkkosivuilla muistutetaan, että vähennystä ei saa itse tehdystä työstä, eikä esimerkiksi palkoista, jotka verovelvollinen maksaa puolisolleen tai lapsilleen.

Merisalon mukaan kotitalousvähennykseen ei ole tulossa ensi vuonna muutoksia.

- Ei ole tietoa, että mitään konkreettista tapahtuisi. Tällä viikolla julkistetaan Hetemäen verotyöryhmän raportti. Kannattaa pitää silmällä, sanotaanko siinä mitään kotitalousvähennyksen tulevaisuudesta.

Lue myös:

    Uusimmat